Päivällä tuossa kirjoittelin tänne, mutta tietokoneesta kärähti kiintolevy, jonka takia kirjoittaminen jäi sitten hiukan kesken. Onneksi tämä Bloggeri kuitenkin tallentaa automaattisesti koko ajan kirjoitettua tekstiä.
Tulipa taas nukuttua huonosti yöllä. Vauva piti bileitä, supisteli hiukan ja mies nukkui kamalan leveästi (tai siltä se ainakin tuntui). Sängyssä pyöriessä sain ahaa-elämyksen mennä webiin ja WamliChattiin (lisätietoa siitä
täältä), sillä eipä ole sielläkään tullut vähään aikaan käytyä. Välillä nauroin maha kippurassa ihmisten jutuille ja meinasin herättää miehenkin siinä sivussa.
Webin ihmeellisessä maailmassa pyöriessä tuli törmättyä ihmisiin, jotka rupesi heti epäilemään tätä miun raskautta ja sitä kuinka miusta varmasti tulisi jossakin vaiheessa yh-äiti. Rupesin miettimään, että minkä kumman takia alle 22-vuotiaita raskaana olevia aina epäillään? Ennen lapset tehtiin nuorina, mutta nykyään yhteiskunta melkein vaatii perheenperustajien olevan 22-vuotiaita tai vanhempia. Itse tahdon ainankin tehdä lapset nuorina, jotta vanhempana voin nauttia myöskin lapsenlapsista ja mahdollisesti lapsenlapsenlapsistakin. Nuorena jaksaa aivan eri tavalla. Myönnän, että lapsen hankintaa olisi voinut miettiä niin että olisin ensin hankkinut itselleni ammatin ja taloudellinen tilanne olisi parempi, mutta lapset eivät ole taakka, jonka takia asiat lykkääntyisivät tai jäisivät tekemättä.
Monet kyselivät Wamlissa, että mitäs sitten jo kyllästyn äitinä olemiseen? Tai jos isä päättääkin lähteä omille teilleen, kun kyllästyy vaipan vaihtamiseen? -En usko kyllästyväni. Tottakai jokaisella on huonoja päiviä, mutta lapset ovat rikkaus. Tuun perheestä, jossa oon vanhimpana lapsena aina huolehtinut pienemmistä ja tykännyt auttaa äitiä, jos apua on tarvittu. Tykkään lapsista. Kyllä mein äidistäkin näkee, että lapset on tehty nuorina (täyttää tänä vuonna 40v.), sillä hää jaksaa aivan eritavalla touhuta lasten kanssa, kuin jos olisi vanhempi. Ja sitäpaitsi, äiti on aivan eri tavalla samalla aaltopituudella lastensa kanssa, kun oma nuoruus ei ole "valovuosien päässä".
En usko, että tuleva isä kyllästyy vaipan vaihtamiseen. Mies on 4vuotta miuta vanhempi ja nähnyt elämää enemmän kuin normaali samanikäinen. Hää alkaa olla juoksunsa jo juossut eikä baarissa istuminen jaksa kiinnostaa enää samalla tavalla. Autojen rassailu ei vie aikaa, jota monet Wamlissa epäilivät. Miehen edellinen suhde (joka kesti melkein 5v.) oli niin epätasapainoinen, että hää tahtoo jo pikkuhiljaa asettua aloilleen. En usko miehen olevan miun kanssa, jos ei olisi varma mein suhteesta. Kuitenkin monta vuotta jo elämästä tavallaan "heittänyt hukkaan".
Huoh. Kylläpä on tilitystä. Ärsyttää vaan ihmiset, jotka ei usko nuorten äitien pärjäävän. Miulla on kokemusta ja halua oppia uutta. Välillä miehen kanssa vitsaillaankin, että jos joku on sormi keskellä peukaloa niin hän, sillä miula on kuulemma lapsista sen verran kokemusta, että olisin jo voinut yhden lapsen kasvattaa :D Ja hei, täytän vasta marraskuussa 20! Kuulostaako mahdollisesti naurettavalta?