Nyt se on sitten päätetty. Vauvakutsut pidetään lauantaina 09.05. klo. 15:00 alkaen. Kamalan kauan pähkäilin, että milloinka ne pitäisi ja nyt sain sitten vihdoin ja viimein päätettyä. Ihmisille on ilmoitettu ja 03.05. mennessä pitää ilmoitella takasin jos on saapumassa. Saa nähdä ketkä kaikki pääsevät paikalle (kuusi ihmistä virallisesti kutsuttu).
Sillä samaisella viikolla tulee raskausviikkoja täyteen 37. Hiukan jännittää, että kuinkakohan pinkeässä kunnossa olen silloin. Tai mitä jos synnytänkin silloin? Hmm.. Paras yrittää pitää vauva sisällä viikolle 38 asti.
Tuossa yksi päivä tajusin kuinka helkutin nopeasti aika on mennyt. Vastahan miula oli raskausviikkoja 20 ja nyt jo 34! Huh-huh. Masu on kasvanut hurjaa vauhtia. Raskausarpiakin on kerennyt tulla jonkun verran vaikken ole edes huomannut että missä vaiheessa ne ovat ilmestyneet ihooni. Pian olisi synnytyskin edessä.
Lauantaina mennään miehen kanssa Kuopioon. KYSillä on synnytysvalmennusta klo. 12-14:00. Jännittää ihan kamalasti automatka sinne ja takaisin. Nykyään autossa istuminen alkaa olla aika tuskaista, etenkin jos täytyy istua hiukankin pidempään tai ajellaan töyssyistä tietä. Tahtoisin toisaalta matkustella ja katsella maisemia auton ikkunasta, mutta ei kamalasti kärsi.
Oon alkanut stressaamaan hirmuisesti ihan pienistä asioista. Pitäisi hommata muutamat imetysliivit, siteitä varastoon, kevättakki olisi ihan kiva.. Rahaa tulee vasta kuun viimeinen päivä ja sinne asti pitäisi vielä kitkuttaa. Heti kun rahaa tulee niin passitan miehen ajamaan Kuopioon ostoksille. Tosin saattaa olla etten jaksa kamalan kauaa kauppoja kierrellä, mutta pakko.
Tänään tuli pienellä lenkillä käytyä koiran kanssa. Ensin oli tarkoitus, että kävelen suurinpiirtein parin kilometrin lenkin, mutta kesken kaiken olikin pakko vaihtaa suunnitelmia. Liikkuessa alkoi supistella ja lenkkiä oli lyhennettävä. Tahtoisin käydä ihan kunnon lenkeillä, muta eipä tuo oikein enään onnistu. Joko alkaa supistella kesken kaiken tai meinaan pissiä housuuni.
Eilen latelin miehelle asioita, joita voin MAHDOLLISESTI ja EHKÄ tehdä synnytyksen jälkeen, ja se lista oli pitkä :D
- syödä suolaista ilman että turpoan
- käydä kunnon lenkillä
- harrastaa samanlaista seksiä kuin ennen
- nukkua vatsallaan ja selällään
- imuroida koko kämpän yhdellä kertaa
- syödä vatsan täyteen kerralla
- juoda yhden siiderin
- istua kauan saunassa
ym.ym.
Tuossa nyt oli muutama esimerkki :D Kaikista noista tulee huono olo. Ja jos mikä miuta ärsyttää niin se etten voi nykyään syödä samalla tavalla kuin ennen. Ei sillä että mikään syöppö olisin, mutta.. :D Vatsaan ei yksinkertaisesti mahdu sitä "normaalia" määrää ruokaa kerralla. Pitää syödä pienenpieniä annoksia ja usein. En edes aina muista syödä niin usein kuin olisi tarpeen, jonka takia miulla tulee huono olo. Ja sitten kun syön niin tulee taas huono olo. Välillä meinaa kyllä oikeasti mennä hermot, kun kaikesta mitä tekeekin tulee huono olo. Jospa se tästä.
Oon ruvennut miettimään, että millaistakohan miun elämä tulee olemaan lapsen syntymän jälkeen. Mitenköhän paljon oon muuttunut? Mahtuukohan samat vaatteet enään päälle kuin ennen raskautta? Tai mitenköhän paljon mein elämä (huomatkaa monikko) tulee muuttumaan. Riidelläänköhän enemmän, kun vauva pitää hereillä öisin? Mihinköhän suuntaan mein suhde menee vauvan myötä? Onkohan seksi samanlaista kuin ennen raskautta? Tuleekohan meistä hyvät vanhemmat? Mietin kaikkea oleellista ja ei-niin-oleellista aina öisin, kun en saa unta.
Tuntuu kuin olisin tässä parin viikon aikana muuttunut kamalasti. Oon kamalan herkkä ja itken päivittäin. Itkuun ei tartte edes mitään syytä, kun se jo tulee. Välillä kun itkulle joku syy on niin se on niin naurettava, että jälkeenpäin on hiukan nolo olo. Hyviä itkun syitä ovat mm.
- kun jauheliha ei ruskistu "sillä oikealla tavalla"
- kun koira pomppaa kuraisilla tasuilla syliin
- kun kissa herättää aamulla kamalan purinan säestämänä
- kun hiuksia ei saa laitettua mitenkään (TAHDON KAMPAAJALLE!)
- kun hampaat eivät ole "tarpeeksi puhtaat"
- kun mies ei ota yöllä kainaloon
- kun kotona ei ole "mitään hyvää syötävää" keskellä yötä
...
Tuota listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Miehellä on kyllä välillä kestämistä. Tuleekohan tässä miun herkistymisessä jossakin vaiheessa joku "kiintiö" täyteen vai onkohan tällä ollenkaan minkäänlaisia rajoja?
Ps. Mistäköhän saisin vauvakirjan, jossa on sivuilla valokuvaaja Anne Geddesin ottamia vauvakuvia? Imatralla ollessa näin sellaisen Kirja-Lahja Alexissa, mutta muualla en sitten olekaan enään sellaiseen törmännyt vaikka miten oon yrittänyt etsiskellä. Pitääkö miun lähteä etsimään sitä Kuopiosta? Olisi kyllä helppoa löytää se netistä ja tilata sieltä. Hmph.
15. huhtikuuta 2009
11. huhtikuuta 2009
Pääsiäispupuset.

Nooran blogissa on meneillään Pääsiäisarvonta, jossa aivan ihanat palkinnot. Kannattaa siis käydä osallistumassa. Aikaa osallistua on tiistai-iltaan saakka.
6. huhtikuuta 2009
32+5.
Neuvolassa kävin tänään. Aika oli klo.08:30. Miehen piti mennä töihin jo yhdeksäksi, joten hää ei ollut tällä kertaa mukana. Oli kyllä hiukan outoa olla siellä yksin, mutta ihan mukavaa vaihtelua kuitenkin.
Painoa oli tullut kahdessa viikossa lisää huimat 2kg (APUA! Missä ne on?), eli tällä hetkellä tässä 171cm pitkässä ruumissa on 84kg massaa. Tosin tuosta tuoreesta kahdesta kilosta varmaankin yli puolet on turvotusta. Verenpaineet oli 112/69 eli ihan hyvät. Hemoglobiini näytti 113 ja raudan syömistä jatketaan edelleen. Saan syödä sitä kuulemma joka päivä, mutta jos vatsa ei kestä niin sitten joka toinen. Kohdunpohjan korkeus oli 29cm, eli kahdessa viikossa vatsa on kasvanut peräti sentin. Vauvan sydänäänet olivat oikein hyvät. Tosin muksu mahtoi hiukan hermostua, kun neuvolatäti meni ja herätteli sen painelemalla ja tunnustelemalla masua, sillä heti alkoi kamalan ärhäkkä potkiminen ja riehuminen. Ei lapselta puutu ainankaan tempperamenttia :D Seuraava neuvolakäynti onkin taas kahden viikon päästä, eli maanantaina 20.04. ja aika on sama 08:30.
Pitäisi koneelle saada laitettua tuo uusin ultrakuva (joka siis KYSissä otettiin), jotta sen tännekkin saisin näytille.
Painoa oli tullut kahdessa viikossa lisää huimat 2kg (APUA! Missä ne on?), eli tällä hetkellä tässä 171cm pitkässä ruumissa on 84kg massaa. Tosin tuosta tuoreesta kahdesta kilosta varmaankin yli puolet on turvotusta. Verenpaineet oli 112/69 eli ihan hyvät. Hemoglobiini näytti 113 ja raudan syömistä jatketaan edelleen. Saan syödä sitä kuulemma joka päivä, mutta jos vatsa ei kestä niin sitten joka toinen. Kohdunpohjan korkeus oli 29cm, eli kahdessa viikossa vatsa on kasvanut peräti sentin. Vauvan sydänäänet olivat oikein hyvät. Tosin muksu mahtoi hiukan hermostua, kun neuvolatäti meni ja herätteli sen painelemalla ja tunnustelemalla masua, sillä heti alkoi kamalan ärhäkkä potkiminen ja riehuminen. Ei lapselta puutu ainankaan tempperamenttia :D Seuraava neuvolakäynti onkin taas kahden viikon päästä, eli maanantaina 20.04. ja aika on sama 08:30.
Pitäisi koneelle saada laitettua tuo uusin ultrakuva (joka siis KYSissä otettiin), jotta sen tännekkin saisin näytille.
3. huhtikuuta 2009
32+2.
Päivällä tuossa kirjoittelin tänne, mutta tietokoneesta kärähti kiintolevy, jonka takia kirjoittaminen jäi sitten hiukan kesken. Onneksi tämä Bloggeri kuitenkin tallentaa automaattisesti koko ajan kirjoitettua tekstiä.
Tulipa taas nukuttua huonosti yöllä. Vauva piti bileitä, supisteli hiukan ja mies nukkui kamalan leveästi (tai siltä se ainakin tuntui). Sängyssä pyöriessä sain ahaa-elämyksen mennä webiin ja WamliChattiin (lisätietoa siitä täältä), sillä eipä ole sielläkään tullut vähään aikaan käytyä. Välillä nauroin maha kippurassa ihmisten jutuille ja meinasin herättää miehenkin siinä sivussa.
Webin ihmeellisessä maailmassa pyöriessä tuli törmättyä ihmisiin, jotka rupesi heti epäilemään tätä miun raskautta ja sitä kuinka miusta varmasti tulisi jossakin vaiheessa yh-äiti. Rupesin miettimään, että minkä kumman takia alle 22-vuotiaita raskaana olevia aina epäillään? Ennen lapset tehtiin nuorina, mutta nykyään yhteiskunta melkein vaatii perheenperustajien olevan 22-vuotiaita tai vanhempia. Itse tahdon ainankin tehdä lapset nuorina, jotta vanhempana voin nauttia myöskin lapsenlapsista ja mahdollisesti lapsenlapsenlapsistakin. Nuorena jaksaa aivan eri tavalla. Myönnän, että lapsen hankintaa olisi voinut miettiä niin että olisin ensin hankkinut itselleni ammatin ja taloudellinen tilanne olisi parempi, mutta lapset eivät ole taakka, jonka takia asiat lykkääntyisivät tai jäisivät tekemättä.
Monet kyselivät Wamlissa, että mitäs sitten jo kyllästyn äitinä olemiseen? Tai jos isä päättääkin lähteä omille teilleen, kun kyllästyy vaipan vaihtamiseen? -En usko kyllästyväni. Tottakai jokaisella on huonoja päiviä, mutta lapset ovat rikkaus. Tuun perheestä, jossa oon vanhimpana lapsena aina huolehtinut pienemmistä ja tykännyt auttaa äitiä, jos apua on tarvittu. Tykkään lapsista. Kyllä mein äidistäkin näkee, että lapset on tehty nuorina (täyttää tänä vuonna 40v.), sillä hää jaksaa aivan eritavalla touhuta lasten kanssa, kuin jos olisi vanhempi. Ja sitäpaitsi, äiti on aivan eri tavalla samalla aaltopituudella lastensa kanssa, kun oma nuoruus ei ole "valovuosien päässä".
En usko, että tuleva isä kyllästyy vaipan vaihtamiseen. Mies on 4vuotta miuta vanhempi ja nähnyt elämää enemmän kuin normaali samanikäinen. Hää alkaa olla juoksunsa jo juossut eikä baarissa istuminen jaksa kiinnostaa enää samalla tavalla. Autojen rassailu ei vie aikaa, jota monet Wamlissa epäilivät. Miehen edellinen suhde (joka kesti melkein 5v.) oli niin epätasapainoinen, että hää tahtoo jo pikkuhiljaa asettua aloilleen. En usko miehen olevan miun kanssa, jos ei olisi varma mein suhteesta. Kuitenkin monta vuotta jo elämästä tavallaan "heittänyt hukkaan".
Huoh. Kylläpä on tilitystä. Ärsyttää vaan ihmiset, jotka ei usko nuorten äitien pärjäävän. Miulla on kokemusta ja halua oppia uutta. Välillä miehen kanssa vitsaillaankin, että jos joku on sormi keskellä peukaloa niin hän, sillä miula on kuulemma lapsista sen verran kokemusta, että olisin jo voinut yhden lapsen kasvattaa :D Ja hei, täytän vasta marraskuussa 20! Kuulostaako mahdollisesti naurettavalta?
Tulipa taas nukuttua huonosti yöllä. Vauva piti bileitä, supisteli hiukan ja mies nukkui kamalan leveästi (tai siltä se ainakin tuntui). Sängyssä pyöriessä sain ahaa-elämyksen mennä webiin ja WamliChattiin (lisätietoa siitä täältä), sillä eipä ole sielläkään tullut vähään aikaan käytyä. Välillä nauroin maha kippurassa ihmisten jutuille ja meinasin herättää miehenkin siinä sivussa.
Webin ihmeellisessä maailmassa pyöriessä tuli törmättyä ihmisiin, jotka rupesi heti epäilemään tätä miun raskautta ja sitä kuinka miusta varmasti tulisi jossakin vaiheessa yh-äiti. Rupesin miettimään, että minkä kumman takia alle 22-vuotiaita raskaana olevia aina epäillään? Ennen lapset tehtiin nuorina, mutta nykyään yhteiskunta melkein vaatii perheenperustajien olevan 22-vuotiaita tai vanhempia. Itse tahdon ainankin tehdä lapset nuorina, jotta vanhempana voin nauttia myöskin lapsenlapsista ja mahdollisesti lapsenlapsenlapsistakin. Nuorena jaksaa aivan eri tavalla. Myönnän, että lapsen hankintaa olisi voinut miettiä niin että olisin ensin hankkinut itselleni ammatin ja taloudellinen tilanne olisi parempi, mutta lapset eivät ole taakka, jonka takia asiat lykkääntyisivät tai jäisivät tekemättä.
Monet kyselivät Wamlissa, että mitäs sitten jo kyllästyn äitinä olemiseen? Tai jos isä päättääkin lähteä omille teilleen, kun kyllästyy vaipan vaihtamiseen? -En usko kyllästyväni. Tottakai jokaisella on huonoja päiviä, mutta lapset ovat rikkaus. Tuun perheestä, jossa oon vanhimpana lapsena aina huolehtinut pienemmistä ja tykännyt auttaa äitiä, jos apua on tarvittu. Tykkään lapsista. Kyllä mein äidistäkin näkee, että lapset on tehty nuorina (täyttää tänä vuonna 40v.), sillä hää jaksaa aivan eritavalla touhuta lasten kanssa, kuin jos olisi vanhempi. Ja sitäpaitsi, äiti on aivan eri tavalla samalla aaltopituudella lastensa kanssa, kun oma nuoruus ei ole "valovuosien päässä".
En usko, että tuleva isä kyllästyy vaipan vaihtamiseen. Mies on 4vuotta miuta vanhempi ja nähnyt elämää enemmän kuin normaali samanikäinen. Hää alkaa olla juoksunsa jo juossut eikä baarissa istuminen jaksa kiinnostaa enää samalla tavalla. Autojen rassailu ei vie aikaa, jota monet Wamlissa epäilivät. Miehen edellinen suhde (joka kesti melkein 5v.) oli niin epätasapainoinen, että hää tahtoo jo pikkuhiljaa asettua aloilleen. En usko miehen olevan miun kanssa, jos ei olisi varma mein suhteesta. Kuitenkin monta vuotta jo elämästä tavallaan "heittänyt hukkaan".
Huoh. Kylläpä on tilitystä. Ärsyttää vaan ihmiset, jotka ei usko nuorten äitien pärjäävän. Miulla on kokemusta ja halua oppia uutta. Välillä miehen kanssa vitsaillaankin, että jos joku on sormi keskellä peukaloa niin hän, sillä miula on kuulemma lapsista sen verran kokemusta, että olisin jo voinut yhden lapsen kasvattaa :D Ja hei, täytän vasta marraskuussa 20! Kuulostaako mahdollisesti naurettavalta?
2. huhtikuuta 2009
32+1.
Eilen tuli tosiaan käytyä siellä äitipolilla. Tuli siellä puhuttua kätilön kanssa miun huonovointisuudesta ja sain sieltä mukaani verensokerimittarin. Mitenkään varsinaisesti miun ei tartte sokereita seurailemaan, mutta huonoa oloa kun ilmaantuu niin silloin voisi kuulemma aina mittailla. Sen mittarin saa pitää ja onhan tuo kyllä kieltämättä aika kätevä.
Verenpaineet oli 116/68, elikkä aika alhaiset. Ultrassa vauva liikuskeli ahkerasti ja oli kasvanut aivan mielettömästi! Painoarvioksi saivat 1800g. Seuraava aika äitipolille 04.05. klo. 08:00 ja samalla synnytystapa-arviointi.
Meinaan nykyään tulla hulluksi öisin. Tahdon nukkua miehen vieressä, mutta sitten toisaalta taas en pysty. Meillä on 120cm leveä sänky, joka riittää meille aivan mainiosti, mutta tällä hetkellä se ei anna miulle niin paljon nukkumatilaa kuin tahtoisin. Kummallekkin on oikeastaan ihan sopivasti nukkumatilaa, mutta silti öisin ahdistaa kun toinen on siinä niin lähellä. Aiemmin oon nukkunut kaikista parhaiten pienessä sumpussa, mutta nykyään tahtoisin nukkua leveämmin. Valvon öisin tuskastellen ja sängyssä pyörien, ja saan kunnolla unta vasta siinä vaiheessa kun mies nousee sängystä lähteäkseen töihin. Välillä tuntuu toivottomalta. Jospa se tästä kunhan muksu syntyy ja vatsan saa pois tieltä.
Maanantaina neuvolaan. Saa nähdä onko tullut painoa lisää paljonkin.
Verenpaineet oli 116/68, elikkä aika alhaiset. Ultrassa vauva liikuskeli ahkerasti ja oli kasvanut aivan mielettömästi! Painoarvioksi saivat 1800g. Seuraava aika äitipolille 04.05. klo. 08:00 ja samalla synnytystapa-arviointi.
Meinaan nykyään tulla hulluksi öisin. Tahdon nukkua miehen vieressä, mutta sitten toisaalta taas en pysty. Meillä on 120cm leveä sänky, joka riittää meille aivan mainiosti, mutta tällä hetkellä se ei anna miulle niin paljon nukkumatilaa kuin tahtoisin. Kummallekkin on oikeastaan ihan sopivasti nukkumatilaa, mutta silti öisin ahdistaa kun toinen on siinä niin lähellä. Aiemmin oon nukkunut kaikista parhaiten pienessä sumpussa, mutta nykyään tahtoisin nukkua leveämmin. Valvon öisin tuskastellen ja sängyssä pyörien, ja saan kunnolla unta vasta siinä vaiheessa kun mies nousee sängystä lähteäkseen töihin. Välillä tuntuu toivottomalta. Jospa se tästä kunhan muksu syntyy ja vatsan saa pois tieltä.
Maanantaina neuvolaan. Saa nähdä onko tullut painoa lisää paljonkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
