Miestä en meinannut aamulla saada sängystä ylös ja itselläkin oli joitakin vaikeuksia nousta lämpimän peiton alta, sillä ei paljoa viimeyönä tullut taas nukuttua. Olin mielettömän yliväsynyt, mutta silti en meinannut millään saada unta. Siinä aamulla neljän jälkeen olin sitten torkahtanut. Vähäisten unien jälkeen oli ihan mielenkiintoista nousta sängystä seitsemän aikaan, kun koirakin katsoi ihan siihen malliin että "nytkö jo pitäisi muka nousta ylös?". -Kyllä koiramme on AINA hengessä mukana.
Hiukan miula meinasi kiehahtaa aamulla Neuvolaan lähtiessä ylitse, kun miehen exä laitteli jo ennen kahdeksaa viestiä ja tarvitsi kyytiä kylälle aamukahville. Käytiin sitten neiti noukkimassa kyytiin ja heittämässä aseman Ärrälle, kun itse matkaa jatkettiin vielä. Onneksi sentään sain pidettyä hermoni kurissa, jälleen kerran.
Neuvolassa odottaessa omaa vuoroani rupesin jo epäilemään, että oliko se aika sittenkään tänään ja varmasti klo.08.20 sillä ei lääkäriä näkynyt tai kuulunut. Vihdoin ja viimein siinä puolen yhdeksän aikaan lääkäri sitten pyysi huoneeseensa -pieni kivi vierähti sydämeltä, kun en ollutkaan tullut vainoharhaiseksi. Juteltiin siinä sitten niitä näitä ja kerroin lääkäritädille minkä takia olin ti-ke -yönä sielä päivystyksessä käynyt, sekä mikä oli vointini tällä hetkellä. Siinä sitten samalla ultralla katsottiin vauvaa ja lääkäri katsoi kohdunsuun. Oli ihan mielenkiintoista olla siinä pöydällä jalat levällään, kun huoneen ovi oli hiukan raollaan (huomasin asian vasta jälkikäteen). Siellä se Papunen vatsassa oli ja piti koviakin bileitä. Ilmeisesti oli jonkunnäköinen matsi menossa, sillä nyrkit heiluivat ihan siihen malliin. Kohdunsuu oli myös normaali eikä vatsa aristanut mitenkään ihmeemmin. Oli helpotus nähdä, että vauvalla kaikki hyvin.
Aiemmin vatsassa on tuntunut säännöllisesti pientä "kuplimista", joka johtunee sikiön mellastuksesta, mutta tässä viime päivinä sitä ei oo tuntunut, joten jo se sai miut huolestumaan. Viime yönä sitten alkoi tuntua taas pientä "kuplintaa" ja kaiken epätoivon keskellä näkyi valoa.
Nyt voi sitten ihan reilusti huokaista helpotuksesta ja olla hyvillä mielin stressaamatta. En olisi jaksanut enään yhtään valvottua ja huonosti nukuttua yötä. Unenpuute vetää veronsa jopa miulta, vaikka oon osittain siihen kerinnyt jo parin vuoden aikana tottua, mutta se alkaa tuntua luonnottomalta kun tarvitsee jo vauvankin takia enemmän unta.
Tämän kuun viimeinen päivä sitten KYSiin 3D-ultraan rutiinitarkastukseen. Hiukan ehkä odotan, että jospa sukupuoli jo näkyisi, ja muutenkin on mukava nähdä kuinka Papunen on kehittynyt siihen mennessä. Alan pikkuhiljaa ihan oikeasti nauttia tästä raskaudesta, hetkittäisestä tukalasta olosta huolimatta.
PS. Neuvolan jälkeen käytiin hakemassa miehen exä sieltä Ärrältä ja mentiin Koskeloon (=eräs isompi huoltoasema pienen matkan päässä, Pieksämäen suunnalla) aamukahvillä käymään. Söin sielä sitten herkullisen näköisen pekaanipähkinäviinerin, joka olikin todella hyvää. Noh, kotimatkalla takaisin Suonenjoelle kirosin monta kertaa etten enään IKINÄ syö sitä samperin viineriä. Löysin siis jälleen ruuan, joka tekee mahtavan olon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
Miähän sanoin, että vauvalla on kaikki okei ja että turhaan stressasit! :)
(:
Lähetä kommentti