Pikkuinen Prinsessa syntyi sunnuntaina 07.06.2009 klo.17:00 (rv.41+4). Terve yhdeksän pisteen tyttönen tupsahti maailmaan yllättävän helposti, johon luultavasti vaikuttavat aika paljolti mein äidin geenit, jolla on kaikki kuusi synnytystä sujuneet nopeasti. Syntymäpaino tyttösellä oli 3630g ja sairaalasta lähtiessä pituutta 50,5cm.
Tässä jossakin vaiheessa teen blogin, jossa käsitellään Prinsessaisen kuulumisia, jotta kauempana asuvat sukulaiset jaystävät pääsevät myöskin osallisiksi tyttösen elämään.
13. kesäkuuta 2009
6. kesäkuuta 2009
41+3.
Pieniä supisteluja. Etenkin illalla pitkäkseen käydessä alkaa supistella, mutta rauhoittuvat kuitenkin aina jossakin vaiheessa. Öisin hankala nukkua, kun vauva tuntuu painavan vähän joka puolelle, jonka vuoksi hankala löytää kunnollista nukkuma-asentoa. Sängystä noustessa tuntuu todella epämukavalta kohdunsuulla.
Söin tuossa äsken ja nyt alkaa tulla pahoinvointia. Päätä särkenyt melkeimpä koko päivän, joka kuitenkin rauhoittuin, kun nukahdettiin miehen kanssa kesken Tangomarkkinoiden. Nyt päänsärky alkaa tulla takaisin.
Selkä aivan mielettömässä jumissa. Mies yritti alkuillasta hiukan hieroa, mutta eipä tuo auttanut kuin hetkeksi. Tahtoisin hierojalle, mutta pitää katsella myöhemmin. Heinäkuun alussa saattaisin ehkä raaskia mennä. Saa nähdä, että mitenkö paljon tulee laskuja maksettavaksi..
Nyt kyllä mahdan nousta tästä koneen äärestä ja alkaa vaikka kävellä ympyrää. Jospa pieni liikunta edesauttaisi supisteluja.
Söin tuossa äsken ja nyt alkaa tulla pahoinvointia. Päätä särkenyt melkeimpä koko päivän, joka kuitenkin rauhoittuin, kun nukahdettiin miehen kanssa kesken Tangomarkkinoiden. Nyt päänsärky alkaa tulla takaisin.
Selkä aivan mielettömässä jumissa. Mies yritti alkuillasta hiukan hieroa, mutta eipä tuo auttanut kuin hetkeksi. Tahtoisin hierojalle, mutta pitää katsella myöhemmin. Heinäkuun alussa saattaisin ehkä raaskia mennä. Saa nähdä, että mitenkö paljon tulee laskuja maksettavaksi..
Nyt kyllä mahdan nousta tästä koneen äärestä ja alkaa vaikka kävellä ympyrää. Jospa pieni liikunta edesauttaisi supisteluja.
5. kesäkuuta 2009
41+2.
Tasaista supistelua ja pahoinvointia. Pitäisi jotakin murkinaa yrittää tehdä, mutta ei kyllä yhtään huvittaisi syödä mitään. Pakko se kai silti olisi.
Aamulla herätessä tuntui siltä, kuin vauva olisi väkisin yrittänyt punkea ulos. Pää HIUKAN painoi. Onneksi nyt sentään hiukan hellittänyt.
Juuri tajusin, että oon unohtanut pistää aamulla. Voikohan sen laittaa vielä tässä vaiheessa?
Aamulla herätessä tuntui siltä, kuin vauva olisi väkisin yrittänyt punkea ulos. Pää HIUKAN painoi. Onneksi nyt sentään hiukan hellittänyt.
Juuri tajusin, että oon unohtanut pistää aamulla. Voikohan sen laittaa vielä tässä vaiheessa?
4. kesäkuuta 2009
41+1.
Eilen tosiaan käytiin äitipolilla tarkastuksessa. Jännitin aivan kamalasti sinne menoa, kun en osannut yhtään arvioida että mitäkö siellä tulevat sanomaan. Olin ihan hermona sinne mentäessä ja edellisenä yönä en juurikaan nukkunut. Sitten kun päästiin Kuopiosta lähtemään takasi kotiin päin niin tuli aivan mielettömän huono olo ja kamala päänsärky, kun jännitys laukesi.
Verenpaineet 112/60. Lapsiveden määrä normaali ja vauvalla kaikki hyvin. Painoarvioksi sanoivat 3500g. Sydänkäyrää katottiin ja näytti hyvältä. Muutama napakka ja pitkäkestoinen supistuskin tuli siinä käyrän aikana. Kohdunsuu oli kiinteä ja oon jo 1,5cm auki. Kotiin pääsin ja mikäli ei loppuviikon aikana synny niin maanantaiaamuna mennään klo. 08:00 jälkeen suoraan synnytyssaliin, jossa käynnistävät.
Olishan se tietysti parempi, jos synnytys käynnistyisi itsestään, mutta eipä sille minkään voi jos joutuvat käynnistämään. Pelottaa vaan siinä käynnistyksessä, että jos synnytys pitkästyykin sen takia. Tämän päivää on supistellu ihan lupaavasti, mutta hiukan epäilen, että tapahtuuko ensi yönä yhtään mitään. Aikasintaan ehkä huomenna tai lauantaina, jos silloinkaan.
Ärsyttää, kun vauva on niin kamalan alas valahtanut ja painaa alapäätä aivan julmetusti. Mikäli oon pystyssä niin saan juosta vessassa puolen tunnin välein (vähintään!). Vauvan pää painaa ihan mukavasti tuonne alas ja välillä tuntuu jo siltä kuin se kurkistelisi tuolta jostakin :D Ihan mielenkiintoista siis. Tässä muutamana päivänä alapäässä on naksahtanut siihen malliin, että alkaa paikat ihan oikeasti aukeamaan. Siinä vaiheessa kun vauva saa päähänsä ruveta syntymään niin hitto että se tulee vauhdilla!
Viikonlopusta asti oon kärsiny aivan mielettömästä pahoinvoinnista. Heti kun alkaa pikkasen supistella niin tulee muutenkin todella huono olo. Huimaus ja päänsärky ei oo mitenkään epätavallista, samaten todella ällöttävä olo. Mitään en oikein saa syötyäkään. Kauan jos oon liikkeessä ja touhuan niin silloinkin pahoinvointi iskee. On pitäny ruveta ottamaan hiukan rauhallisemmin. Viikonloppuna oli aivan kamalat helteet, jotka ei yhtään helpottanu miun oloa vaan tekivät olosta vielä tukalamman ja kamalamman. Onneksi nyt on hiukan viilentynyt niin ei ole ainanka liian lämmintä.
Nyt jos menisin jotakin tekemään niin muksu saattaisi tulla nopeammin ulos. Viimeeksi tänään oli äidin kanssa puhetta siitä, että siinä vaiheessa kun alkaa supistella niin kannattaa olla ennemmin liikkeessä kuin mennä sänkyyn pitkälleen. Liikkuminen nimittäin edesauttaa supistuksien etenemistä ja vaikuttaa siis sitä kautta synnytyksen käynnistymiseen. Eli seuraavalla kerralla, kun alkaa supistella niin pitää tarttua moppiin ja ruveta hulluna moppaamaan kämppää lattiasta kattoon, tai vaihtoehtoisesti lähteä lenkille. Nyt tällä hetkellä ei niinkään supistele, mutta tekee silti mieli puuhata jotakin huonovointisuudesta huolimatta. Jospa sitä jotakin pientä uskaltaisi tehdä.
Verenpaineet 112/60. Lapsiveden määrä normaali ja vauvalla kaikki hyvin. Painoarvioksi sanoivat 3500g. Sydänkäyrää katottiin ja näytti hyvältä. Muutama napakka ja pitkäkestoinen supistuskin tuli siinä käyrän aikana. Kohdunsuu oli kiinteä ja oon jo 1,5cm auki. Kotiin pääsin ja mikäli ei loppuviikon aikana synny niin maanantaiaamuna mennään klo. 08:00 jälkeen suoraan synnytyssaliin, jossa käynnistävät.
Olishan se tietysti parempi, jos synnytys käynnistyisi itsestään, mutta eipä sille minkään voi jos joutuvat käynnistämään. Pelottaa vaan siinä käynnistyksessä, että jos synnytys pitkästyykin sen takia. Tämän päivää on supistellu ihan lupaavasti, mutta hiukan epäilen, että tapahtuuko ensi yönä yhtään mitään. Aikasintaan ehkä huomenna tai lauantaina, jos silloinkaan.
Ärsyttää, kun vauva on niin kamalan alas valahtanut ja painaa alapäätä aivan julmetusti. Mikäli oon pystyssä niin saan juosta vessassa puolen tunnin välein (vähintään!). Vauvan pää painaa ihan mukavasti tuonne alas ja välillä tuntuu jo siltä kuin se kurkistelisi tuolta jostakin :D Ihan mielenkiintoista siis. Tässä muutamana päivänä alapäässä on naksahtanut siihen malliin, että alkaa paikat ihan oikeasti aukeamaan. Siinä vaiheessa kun vauva saa päähänsä ruveta syntymään niin hitto että se tulee vauhdilla!
Viikonlopusta asti oon kärsiny aivan mielettömästä pahoinvoinnista. Heti kun alkaa pikkasen supistella niin tulee muutenkin todella huono olo. Huimaus ja päänsärky ei oo mitenkään epätavallista, samaten todella ällöttävä olo. Mitään en oikein saa syötyäkään. Kauan jos oon liikkeessä ja touhuan niin silloinkin pahoinvointi iskee. On pitäny ruveta ottamaan hiukan rauhallisemmin. Viikonloppuna oli aivan kamalat helteet, jotka ei yhtään helpottanu miun oloa vaan tekivät olosta vielä tukalamman ja kamalamman. Onneksi nyt on hiukan viilentynyt niin ei ole ainanka liian lämmintä.
Nyt jos menisin jotakin tekemään niin muksu saattaisi tulla nopeammin ulos. Viimeeksi tänään oli äidin kanssa puhetta siitä, että siinä vaiheessa kun alkaa supistella niin kannattaa olla ennemmin liikkeessä kuin mennä sänkyyn pitkälleen. Liikkuminen nimittäin edesauttaa supistuksien etenemistä ja vaikuttaa siis sitä kautta synnytyksen käynnistymiseen. Eli seuraavalla kerralla, kun alkaa supistella niin pitää tarttua moppiin ja ruveta hulluna moppaamaan kämppää lattiasta kattoon, tai vaihtoehtoisesti lähteä lenkille. Nyt tällä hetkellä ei niinkään supistele, mutta tekee silti mieli puuhata jotakin huonovointisuudesta huolimatta. Jospa sitä jotakin pientä uskaltaisi tehdä.
2. kesäkuuta 2009
40+6.
Huomenna äitipolille tarkastukseen. Hiukan sellainen kutina, että mahtavat ottaa miut sisään, mutta saa nähdä että kuinka huomenna käy.
Nyt hiukan siivoilemaan ja syömään jotakin.
Nyt hiukan siivoilemaan ja syömään jotakin.
31. toukokuuta 2009
40+4.
Edelleenkin yhtenä kappaleena. Ei edes tunnu siltä, että vauva ulos tahtoisi. Onneksi keskiviikkona alkaa selviämään, että milloinka sitä mahdollisesti synnytettäisiin. Mikäli en siis siihen mennessä jakaudu kahdeksi.
Tänään ollut aivan mielettömän kuuma päivä. Monesti oon kerinny miettiä, että onneksi ei tartte enää kahta kuukautta kantaa muksua, sillä tulisin oikeasti hulluksi. En oo tänään syönyt juurikaan mitään, kun ei ole ruoka maistunut, mutta onneksi oon sentään juoda älynnyt. Kuumuus ja syömättömyys on saanu miut voimaan hiukan pahoin, mutta onneksi enää ei oo niin kamalan huono olo. Tällä hetkellä jo pelkkä ruuan ajatteleminen saa miulle huonon olon, vaikka toisaalta pitäisi kyllä kai jotakin syödä.
Toiveikkaana jään odottelemaan, että jospa sitä ensi yönä synnytettäisiin (tosin hiukan epäilen).
Tänään ollut aivan mielettömän kuuma päivä. Monesti oon kerinny miettiä, että onneksi ei tartte enää kahta kuukautta kantaa muksua, sillä tulisin oikeasti hulluksi. En oo tänään syönyt juurikaan mitään, kun ei ole ruoka maistunut, mutta onneksi oon sentään juoda älynnyt. Kuumuus ja syömättömyys on saanu miut voimaan hiukan pahoin, mutta onneksi enää ei oo niin kamalan huono olo. Tällä hetkellä jo pelkkä ruuan ajatteleminen saa miulle huonon olon, vaikka toisaalta pitäisi kyllä kai jotakin syödä.
Toiveikkaana jään odottelemaan, että jospa sitä ensi yönä synnytettäisiin (tosin hiukan epäilen).
28. toukokuuta 2009
40+1 osa 2.
Viime yönä nukuin ehkä kolmisen tuntia. Kahdeksan maissa heräsin, kun appiukko soitti miehelle. Säikähdin ihan mielettömästi, kun puhelin alkoi soida, sillä luulin että mies oli nukkunut pommiin ja soittivat töistä. Miehen lähdettyä töihin kävin itse piakkoin takasi sänkyyn makoilemaan tarkoituksena nukkua vielä hetkisen aikaa. Pyörin aivan mielettömän kauan sängyssä, mutta onneksi jossakin vaiheessa kuitenkin nukahdin. Nukuin pätkissä, mutta sainpahan edes nukutuksi. Yhden maissa sitten heräsin, kun mies soitti ja kyseli vointia.
Soittelin sinne äitipolille, mutta eivät osanneet miule aikaa antaa, kun heillä kuulemma tietokoneet on hiukan jumissa. Lupasivat soittaa takasin vielä tämän päivän aikana, mutta ei vielä ole mitään kuulunu. Mahdan olla kärtyisä ensi viikolla, jos sinne saakka täytyy vielä tätä masua kanniskella.
Päätä särkee aivan mielettömästi. Meinaakohan se ruveta ukkostamaan? Toivottavasti ei.
15:02 Juuri soittivat sieltä äitipolilta. Aika varattuna ensi keskiviikolle (03.06.) klo. 08:50. Ja ulkona alkoi sataa kaatamalla vettä.
Soittelin sinne äitipolille, mutta eivät osanneet miule aikaa antaa, kun heillä kuulemma tietokoneet on hiukan jumissa. Lupasivat soittaa takasin vielä tämän päivän aikana, mutta ei vielä ole mitään kuulunu. Mahdan olla kärtyisä ensi viikolla, jos sinne saakka täytyy vielä tätä masua kanniskella.
Päätä särkee aivan mielettömästi. Meinaakohan se ruveta ukkostamaan? Toivottavasti ei.
15:02 Juuri soittivat sieltä äitipolilta. Aika varattuna ensi keskiviikolle (03.06.) klo. 08:50. Ja ulkona alkoi sataa kaatamalla vettä.
40+1.
Laskettuaika tuli ja meni. Eipä tunnu juuri ollenkaan siltä, että vauva tahtoisi tähän maailmaan tulla. Viime viikolla sentään supisteli, mutta ei enää tällä viikolla. Viime viikolla vielä vuoti pienesti valkovuotoa, mutta ei sitäkään enää. Vatsakin on alkanut toimia tässä kuluneella viikolla huomattavasti paremmin kuin aikoihin. Tämä viikko mennyt kovinkin rauhallisissa merkeissä siis. Vatsasta ei ole edes kunnon bailuja myskänyt. Mahtaa asukki kerätä voimia synnytystä varten, joka tapahtuu.. niin milloinka? Kuitenkin pientä liikettä on ollut, joten en ole alkanut huolestua. Tosin, piakkoin alan huolestua omasta terveydentilastani. Pariin viikkoon en ole kunnolla päässyt liikkumaan, kun on sen verran tukalat oltavat olleet, jonka takia pienet kävelylenkit ovat jääneet väliin. Mikäli liikkuminen hankaloituu entisestään niin veritulppariski suurenee suurenemistaan.
En jaksanut sängyssä pyöriskellä, joten päätin nousta sieltä kokonaan pois. Mies tuhisee tyytyväisenä pitäen tiukasti peitostaan kiinni -hiukan oon kateellinen, kun toinen saa nukuttua. Joku (en saa päähäni kuka) puhui tuossa vastikään, että oli synnytyksen aikana vedellyt hirsiä, kun ei saanut moneen viikkoon nukutuksi ennen synnytystä. Mikäli tällanen jatkuu niin miula tulee luultavasti olemaan samanlainen synnytys :D Joko en saa öisin nukutuksi tukalan olon takia tai sitten kun saan unta, niin muutaman tunnin välein on käytävä joko pissalla tai muuten vain jaloittelemassa, kun ei tunnu hyvältä olla kovin kauaa paikallaan. Kroppa puutuu ihan tajuttoman helposti.
Aamulla pitää soittaa äitipolille ja varata aika ensi viikolle. Tarkistavat sisätutkimuksella paikkojen tilanteen ja mikäli alan olla "tarpeeksi kypsä" niin jospa vaikka mahdollisesti käynnistelisivät. Siis MIKÄLI oon yhtenä kappaleena vielä silloin.
En jaksanut sängyssä pyöriskellä, joten päätin nousta sieltä kokonaan pois. Mies tuhisee tyytyväisenä pitäen tiukasti peitostaan kiinni -hiukan oon kateellinen, kun toinen saa nukuttua. Joku (en saa päähäni kuka) puhui tuossa vastikään, että oli synnytyksen aikana vedellyt hirsiä, kun ei saanut moneen viikkoon nukutuksi ennen synnytystä. Mikäli tällanen jatkuu niin miula tulee luultavasti olemaan samanlainen synnytys :D Joko en saa öisin nukutuksi tukalan olon takia tai sitten kun saan unta, niin muutaman tunnin välein on käytävä joko pissalla tai muuten vain jaloittelemassa, kun ei tunnu hyvältä olla kovin kauaa paikallaan. Kroppa puutuu ihan tajuttoman helposti.
Aamulla pitää soittaa äitipolille ja varata aika ensi viikolle. Tarkistavat sisätutkimuksella paikkojen tilanteen ja mikäli alan olla "tarpeeksi kypsä" niin jospa vaikka mahdollisesti käynnistelisivät. Siis MIKÄLI oon yhtenä kappaleena vielä silloin.
26. toukokuuta 2009
39+6 osa 2.
Tuli sitten kaupassa käydessä ostettua noita suolapähkinöitä, mutta kotiin tullessa huomasin ettei miun teekkään niitä mieli. Tällä hetkellä tahtoisin jotakin miedosti makeaa tai kuivattuja hedelmiä. Kaikesta huolimatta nuo suolapähkinät ovat alkaneet pikkuhiljaa huveta kupista... Jos ei muuten niin onpahan niitä nyt sitten varastossa (mikäli en huomaamattani mutustele kaikkia). Mahdan olla turvoksissa huomenna.
Päätä särkee. Voisin mennä katsomaan, että mitäkö telkkarista oikein tulee. Jospa sieltä tulisi jotakin katsomisen arvosta niin voisin linnoittautua sänkyyn.
Päätä särkee. Voisin mennä katsomaan, että mitäkö telkkarista oikein tulee. Jospa sieltä tulisi jotakin katsomisen arvosta niin voisin linnoittautua sänkyyn.
39+6.
Aamulla oli aika neuvolassa klo. 08:45. Olin ollut hereillä jo hiukan ennen seitsemästä, kun taas mies heräsi varttia ennen lähtöä.
Viikko sitten puntarista kadonnut kilo oli tullut takaisin turvotuksen muodossa. Siispä painoa oli 87,9kg. Verenpaineet olivat hyvät, 116/70 ja hemoglobiini 128. Ihmeen hyvässä lukemassa tuo hemoglobiini vaikken ole kahteen (vai kolmeen?) viikkoon lisärautaa syönyt. Tosin raskausmonivitamiineissa sitä on hiukan, mutta silti. Kohdunpohjan korkeus oli jälleen kasvanut sentillä, 35cm. Pissa oli puhdasta, eli ei mitään ylimääräisiä sokereita. Vauva oli vatsaa kokeiltaessa peppu pystyssä (jälleen kerran).
Uutta neuvola-aikaa ei varattu, mutta sovittiin että soittelen jos jotakin uutta ja ihmeellistä ilmenee. Jos vauva ei synny raskausviikkoon 41 mennessä ja keretään KYSillä käydä niin uutta aikaa neuvolaan varaillaan mikäli KYSin tädit ovat sitä mieltä että seurantaa tarvitaan vielä. Ensimmäinen vauvan neuvola tullaan käymään Vesannolla, kun Rajalaan (miehen kotipaikalle siis) mennään heti sairaalasta suoraan, mutta sitten kun taas kotiudutaan niin varaillaan omalle neuvolatädille aikaa.
Huomenna siis olisi laskettuaika, mutta hiukan epäilen vauvan ulos tulemista siihen mennessä. Oon alkanut mietimään, että tahtookohan se tulla ulos ollenkaan. Nytkin hiukan supistelee, mutta ei kuitenkaan mitenkään kovin kummoisesti. Olisin ihan valmis lähtemään jo synnyttämään, mutta maha-asukki ei tunnu olevan samaa mieltä. Mieskin olisi jo valmis jäämään isyyslomalle, kun ei meinaa malttaa enää töitä tehdä.
Tänään kaupassa käydessä on pakko ostaa suolapähkinöitä! Oon himoinnut niitä jo monta viikkoa, mutta en ole kehdannut ostaa, kun tiedän turpoavani siitä suolamäärästä. Oli tarkoitus eilen jo haalia niitä, mutta mies kävikin yksin kaupassa enkä mie muistanut sanoa miehelle niistä. Maitoonkin on kova himo, kun en ole kohta kahteen viikkoon juonut. Alkaa närästämään niin kovasti, että päätin kokeilla olla hetken ilman, ja närästys onkin pienentynyt jonninverran (omaksi hämmästyksekseni). Neuvolasta tullessa oli pakko käydä Ärrällä hakemassa laktoositonta maitojuomaa, sillä ei kestä enää olla ilman maitoa. Saa nähdä, että tekeekö tuo laktoositon nyt sitten mitään. Eihän tuo täysin samaa ole kuin tavan maito, mutta menee paremman puutteessa etenkin kun on näin kova himo maitoon kuin miula nyt on. Mahdollisesti tölkki on tyhjä jo ennen iltapäiväkolmea.
Mutta nyt mahdan mennä pieneksi hetkeksi pitkäkseni. Jospa tuo supistelukin rauhoittuisi, kun asettuu hetkeksi paikoilleen. (Vaikka toisaalta toivonkin, että supistelut kovenisivat ja synnytys käynnistyisi...) Pakko kuitenkin ensin juoda lasillinen maitoa ja käyttää koira ulkona.
Viikko sitten puntarista kadonnut kilo oli tullut takaisin turvotuksen muodossa. Siispä painoa oli 87,9kg. Verenpaineet olivat hyvät, 116/70 ja hemoglobiini 128. Ihmeen hyvässä lukemassa tuo hemoglobiini vaikken ole kahteen (vai kolmeen?) viikkoon lisärautaa syönyt. Tosin raskausmonivitamiineissa sitä on hiukan, mutta silti. Kohdunpohjan korkeus oli jälleen kasvanut sentillä, 35cm. Pissa oli puhdasta, eli ei mitään ylimääräisiä sokereita. Vauva oli vatsaa kokeiltaessa peppu pystyssä (jälleen kerran).
Uutta neuvola-aikaa ei varattu, mutta sovittiin että soittelen jos jotakin uutta ja ihmeellistä ilmenee. Jos vauva ei synny raskausviikkoon 41 mennessä ja keretään KYSillä käydä niin uutta aikaa neuvolaan varaillaan mikäli KYSin tädit ovat sitä mieltä että seurantaa tarvitaan vielä. Ensimmäinen vauvan neuvola tullaan käymään Vesannolla, kun Rajalaan (miehen kotipaikalle siis) mennään heti sairaalasta suoraan, mutta sitten kun taas kotiudutaan niin varaillaan omalle neuvolatädille aikaa.
Huomenna siis olisi laskettuaika, mutta hiukan epäilen vauvan ulos tulemista siihen mennessä. Oon alkanut mietimään, että tahtookohan se tulla ulos ollenkaan. Nytkin hiukan supistelee, mutta ei kuitenkaan mitenkään kovin kummoisesti. Olisin ihan valmis lähtemään jo synnyttämään, mutta maha-asukki ei tunnu olevan samaa mieltä. Mieskin olisi jo valmis jäämään isyyslomalle, kun ei meinaa malttaa enää töitä tehdä.
Tänään kaupassa käydessä on pakko ostaa suolapähkinöitä! Oon himoinnut niitä jo monta viikkoa, mutta en ole kehdannut ostaa, kun tiedän turpoavani siitä suolamäärästä. Oli tarkoitus eilen jo haalia niitä, mutta mies kävikin yksin kaupassa enkä mie muistanut sanoa miehelle niistä. Maitoonkin on kova himo, kun en ole kohta kahteen viikkoon juonut. Alkaa närästämään niin kovasti, että päätin kokeilla olla hetken ilman, ja närästys onkin pienentynyt jonninverran (omaksi hämmästyksekseni). Neuvolasta tullessa oli pakko käydä Ärrällä hakemassa laktoositonta maitojuomaa, sillä ei kestä enää olla ilman maitoa. Saa nähdä, että tekeekö tuo laktoositon nyt sitten mitään. Eihän tuo täysin samaa ole kuin tavan maito, mutta menee paremman puutteessa etenkin kun on näin kova himo maitoon kuin miula nyt on. Mahdollisesti tölkki on tyhjä jo ennen iltapäiväkolmea.
Mutta nyt mahdan mennä pieneksi hetkeksi pitkäkseni. Jospa tuo supistelukin rauhoittuisi, kun asettuu hetkeksi paikoilleen. (Vaikka toisaalta toivonkin, että supistelut kovenisivat ja synnytys käynnistyisi...) Pakko kuitenkin ensin juoda lasillinen maitoa ja käyttää koira ulkona.
25. toukokuuta 2009
39+5.
Huoh. Odotus käy päivä päivältä raskaammaksi. Aamuisin olo on hiukan pinkeämpi kuin edellisenä päivänä. Alan olla pikkuhiljaa todella väsynyt tähän raskaana oloon. Pari viimeisintä viikkoa ovat olleet raskaat, lähinnä henkisesti. Muutaman kerran on tehnyt mieli vaan hautautua sänkyyn ikuisiksi ajoiksi, kun oon ollut niin väsynyt. Tahdon nauttia vielä viimehetkistä, mutta ajatuskin nauttimisesta tuottaa välillä tuskaa, sillä olo ei ole mitenkään kovin nautittava.
Öisin pyörin sängyssä ja yritän epätoivoisesti saada mukavaa asentoa, jonka etsimisessä turhautuu ihan liikaa aikaa. Kun sitten joskus saan itseni suhteellisen hyvään asentoon niin pian jalat tai kädet alkavat puutua, josta seuraa jälleen uuden asennon epätoivoista etsimistä. Aamuyöllä herään kamalaan vessahätään, jonka jälkeen en saa unta pariin tuntiin, sillä joko a) olo on liian pinkeä nukkumiseen, b) nälkä yllättää, jonka jälkeen alkaa kamala närästys, tai c) kissa herää ja aloittaa hillittömän aamuriehan. Yleensä nämä kaikki kolme toimintoa toistuvat joka aamu. Puolisen tuntia jaksan kissan aamuista riehumista kuunnella, jonka jälkeen hermostun ja laitan sen jäähylle suihkuun. Siellä se viettää muutaman minuutin tai koko aamun, riippuu hiukan riehumisen tasosta sekä miun senhetkisistä hermoista.
Olo on todella turhautunu, joka näkyy siinä että puran sen räyhäämällä riehuvalle kissalle sekä tiuskimalla miehelle. Pinna palaa kamalan helposti ja välillä purskahdan itkuun täysin ilman minkäänlaista syytä. Verenpaineet saattaa kohota aivan mitättömistä syistä, kuten siitä kun joku kysyy miun vointia. Oon kamalan kyllästynyt kuulemaan samat kysymykset jokaikinen päivä ja kyllästynyt vastaamaan niihin samalla tavalla päivästä toiseen. Tuntuu, että kaikki pyörii miun vatsan ympärillä eikä miulla ole enää omaa elämää ollenkaan. Toisinaan toivon edes pientä hetkeä irrallaan tästä vatsasta. Kaikesta huolimatta en vaihtaisi päivääkään pois.
Öisin pyörin sängyssä ja yritän epätoivoisesti saada mukavaa asentoa, jonka etsimisessä turhautuu ihan liikaa aikaa. Kun sitten joskus saan itseni suhteellisen hyvään asentoon niin pian jalat tai kädet alkavat puutua, josta seuraa jälleen uuden asennon epätoivoista etsimistä. Aamuyöllä herään kamalaan vessahätään, jonka jälkeen en saa unta pariin tuntiin, sillä joko a) olo on liian pinkeä nukkumiseen, b) nälkä yllättää, jonka jälkeen alkaa kamala närästys, tai c) kissa herää ja aloittaa hillittömän aamuriehan. Yleensä nämä kaikki kolme toimintoa toistuvat joka aamu. Puolisen tuntia jaksan kissan aamuista riehumista kuunnella, jonka jälkeen hermostun ja laitan sen jäähylle suihkuun. Siellä se viettää muutaman minuutin tai koko aamun, riippuu hiukan riehumisen tasosta sekä miun senhetkisistä hermoista.
Olo on todella turhautunu, joka näkyy siinä että puran sen räyhäämällä riehuvalle kissalle sekä tiuskimalla miehelle. Pinna palaa kamalan helposti ja välillä purskahdan itkuun täysin ilman minkäänlaista syytä. Verenpaineet saattaa kohota aivan mitättömistä syistä, kuten siitä kun joku kysyy miun vointia. Oon kamalan kyllästynyt kuulemaan samat kysymykset jokaikinen päivä ja kyllästynyt vastaamaan niihin samalla tavalla päivästä toiseen. Tuntuu, että kaikki pyörii miun vatsan ympärillä eikä miulla ole enää omaa elämää ollenkaan. Toisinaan toivon edes pientä hetkeä irrallaan tästä vatsasta. Kaikesta huolimatta en vaihtaisi päivääkään pois.
24. toukokuuta 2009
39+4.
Puolitoista tuntia sitten heräsin vessaan, jonka jälkeen yritin epätoivoisesti saada unta, mutta turhaan. Alaselkä on aivan turtana ja muutenkin kroppa on aivan jumissa. Päätin siis nousta sängystä ja tehdä itselleni muutaman voikkarin.
Tänään pitäisi saada jotakin aikaiseksi, sillä kämppä alkaa olla siivouksen tarpeessa. Koko viikon oon tahtonut tarttua imurin varteen ja siivota hullun lailla, mutta mies on ehtinyt väliin. Nykyään hillittömät siivouspuuskat (joista "kärsin" usein!) ei oikein tunnu itsestäkään kovin terveellisiltä, sillä se vauhti, jolla siivoan on aivan mieletön. Siihen sitten vielä lisäksi se, että teen miljoonaakahta asiaa kerralla sekä että tiuskin miehelle, kun tämä yrittää hiukan hillitä miuta. Eikä miun olokaan ole kovin kehuttava näiden siivouspuuskien jälkeen, sillä aiheuttavat supistelua, heikotusta ja yleisesti huonoa oloa. Tällä viikolla oon sentään saanut hiukan hillittyä itseäni, mutta tänään on kyllä aivan pakko tehdä jotakin. Jospa saisin miehenkin inspiroitua siivouksesta tai sitten yksinkertaisesti käsken hänet imurin varteen.
Miusta on todella outoa, kun mies tarjoaa apuaan arkiaskareissa. Ei sillä ettenkö pitäisi siitä tai arvostaisi apua, mutta jotenkin.. Kun ei ole tottunut siihen. Ja yleisesti ottaen en malta pyytää apua ajoissa ennenkuin miulla on jo huono olo. Nykyään mies onneksi näkee (ja kuulee puhinasta), että milloinka apu ei olisi pahitteeksi vaikken itse ymmärrä sitä pyytää. Mies on alkanut tässä parin viimeisen kuukauden aikana hokea, että miun pitää rohkeasti käskyttää häntä jos siltä tuntuu, mutta miusta se on helpommin sanottu kuin tehty. Jotenkin en vain osaa käskyttää ja pyytää apua silloin kun sitä tarvitsen. Sitten kun huonovointisuus on jo päällä ja voimat alkaa olla finaalissa niin karjun kyllä miehelle, kun tämä katselee telkkaria ja itseä alkaa ärsyttämään se. Pitäisi opetella pyytämään apua ajoissa. Mies jaksaa ihmetellä, kun en ole vielä näidenkään kuukausien aikana sitä oppinut. Kuitenkin hää ihan mielellään miuta auttaa.
Olo alkaa olla kyllä nyt sellainen, että pakko kai se olisi viel mennä hetkeksi pitkälleen. Rupeaa nimittäin pikkuhiljaa särkeä päätä ja olla todella vastenmielinen olo. Kroppakin alkaa pikkuhiljaa tuntua paljon väsyneemmältä. Jospa siis kömpisin vessan kautta takaisin sänkyyn ennenkuin olo muuttuu täysin sietämättömäksi.
Tänään pitäisi saada jotakin aikaiseksi, sillä kämppä alkaa olla siivouksen tarpeessa. Koko viikon oon tahtonut tarttua imurin varteen ja siivota hullun lailla, mutta mies on ehtinyt väliin. Nykyään hillittömät siivouspuuskat (joista "kärsin" usein!) ei oikein tunnu itsestäkään kovin terveellisiltä, sillä se vauhti, jolla siivoan on aivan mieletön. Siihen sitten vielä lisäksi se, että teen miljoonaakahta asiaa kerralla sekä että tiuskin miehelle, kun tämä yrittää hiukan hillitä miuta. Eikä miun olokaan ole kovin kehuttava näiden siivouspuuskien jälkeen, sillä aiheuttavat supistelua, heikotusta ja yleisesti huonoa oloa. Tällä viikolla oon sentään saanut hiukan hillittyä itseäni, mutta tänään on kyllä aivan pakko tehdä jotakin. Jospa saisin miehenkin inspiroitua siivouksesta tai sitten yksinkertaisesti käsken hänet imurin varteen.
Miusta on todella outoa, kun mies tarjoaa apuaan arkiaskareissa. Ei sillä ettenkö pitäisi siitä tai arvostaisi apua, mutta jotenkin.. Kun ei ole tottunut siihen. Ja yleisesti ottaen en malta pyytää apua ajoissa ennenkuin miulla on jo huono olo. Nykyään mies onneksi näkee (ja kuulee puhinasta), että milloinka apu ei olisi pahitteeksi vaikken itse ymmärrä sitä pyytää. Mies on alkanut tässä parin viimeisen kuukauden aikana hokea, että miun pitää rohkeasti käskyttää häntä jos siltä tuntuu, mutta miusta se on helpommin sanottu kuin tehty. Jotenkin en vain osaa käskyttää ja pyytää apua silloin kun sitä tarvitsen. Sitten kun huonovointisuus on jo päällä ja voimat alkaa olla finaalissa niin karjun kyllä miehelle, kun tämä katselee telkkaria ja itseä alkaa ärsyttämään se. Pitäisi opetella pyytämään apua ajoissa. Mies jaksaa ihmetellä, kun en ole vielä näidenkään kuukausien aikana sitä oppinut. Kuitenkin hää ihan mielellään miuta auttaa.
Olo alkaa olla kyllä nyt sellainen, että pakko kai se olisi viel mennä hetkeksi pitkälleen. Rupeaa nimittäin pikkuhiljaa särkeä päätä ja olla todella vastenmielinen olo. Kroppakin alkaa pikkuhiljaa tuntua paljon väsyneemmältä. Jospa siis kömpisin vessan kautta takaisin sänkyyn ennenkuin olo muuttuu täysin sietämättömäksi.
23. toukokuuta 2009
39+3 osa 2.

Tuli sitten tänään otettua tuore masukuva. Hiukan hämmennyin, kun näin oman masuni. Näyttää nimittäin hiukan hurjalta, kun on alkanut pikkuhiljaa alas valahtamaan. Kyllähän mie näen sen joka päivä (keskimäärin 15 kertaa!) peilistä, mutta ei se siinä näytä samalta.
Viimeisen parin tunnin ajan supistellut tasaiseen tahtiin. Ei mitenkään merkittävän kovasti vaan ennemminkin tasaiseen tahtiin. Tuossa äsken (noin klo. 22:36) supisti ihan kunnolla. En muista, että olisi ikinä supistanut niin kovasti. Muutamat ärräpäät lensi kaarena ulos suusta. Mies oli juuri suihkussa ja rupesi huutelemaan, että tuleeko se jo. Nyt varmaan sitten alkaa taas se malttamaton höyryäminen ja kinuaminen synnyttämisestä, jota oon koko viikon kuunnellut :D Mahdan pikkuhiljaa poistua koneelta tuonne makuuhuoneen puolelle, kun telkkaristakin kerta alkoi joku elokuva.
39+3.
Jo toinen päivä, kun olo on tällainen. Kaikki ärsyttää ja inhottaa. Mikään ei huvita. Alakuloa ilmassa. Ei jaksaisi tehdä mitään. Kamalan voimaton ja väsynyt olo. Kun saan henkisen huonon olon tasoitettua edes hiukan normaalin kaltaiseksi niin fyysinen huono olo ottaa vallan. Silloin särkee päätä, supistelee ja olo on kamalan pinkeä, sekä voisin oksentaa ulos kaiken sen vähänkin jota saan syötyä. Milloin tämä loppuu?
21. toukokuuta 2009
39+1.
Vajaa viikko laskettuunaikaan. "Missäköhän vaiheessa muksu päättää syntyä maailmaan?" -Tätä samaista kysymystä miettii varmasti moni lähipiirissä oleva. Eilen oli illasta taas sellainen olo, että toivoin synnytyksen käynnistyvän. Miehen sisko sekä serkun tyttö olivat meillä yökylässä, ja eivät varmasti saaneet yöllä nukutuksi kun miettivät missä vaiheessa me lähdetään ajamaan Kuopioon. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja sain yöllä jopa nukutuksi, vaikka sitä hiukan epäilin.
Supistukset rupeaa käymään koko ajan kovemmiksi ja olokin on sen mukainen. Illalla, kun alkoi huono olo tulemaan, niin kerkesin jo uneksimaan kuinka synnyttäisin muksun tähän maailmaan ja pääsisin eroon pinkeästä olostani. Uneksin turhaan. Olo on oikeasti välillä niin kamalan tuskainen etten enää oikein osaa edes kunnolla pelätä sitä synnytystä. Pieni kipu siitä, että saan muksun ulos sisältäni ja syliini on alkanut tuntua melko pieneltä. Hermostuttaa vain, kun ei tiedä yhtään että milloinka synnytys alkaa. Se voi alkaa ihan milloin vain, ajasta ja tilanteesta riippumatta. Ja tottakai "Uusi Elämä" päättää syntyä juuri silloin kun sitä kaikista vähiten odottaa.
Kaikki hommat oon saanu onneksi tehtyä, joten ei tarvitse sillain mistään stressata. Vauvan vaatteet on lanottu ja järjestelty koon mukaan. Äitiyspakkauksellinen vaatteita ja muita tarvikkeita odottaa menoa Rajalaan, sekä oon pakannut itselleni vaatteita sinne vietäväksi pärjätäkseni muutaman päivän kotiutumisen jälkeen ennenkuin kotosalta tullaan hakemaan lisää vaatteita. Sairaalakassi on pakattu, samaten kotiutumiskassi. Vauvan turvakaukalo autoon on kaivettu varastosta valmiiksi. Kaikki on nyt sillain valmista, että voin lähteä hyvin mielin sairaalaan. Tosin edelleenkin hiukan huolettaa jättää koko talo yksin miehen käsiin, mutta tässä vaiheessa ei ole muuta vaihtoehtoa. Huoh.
Tiistaina oli aika neuvolassa. Paino oli tippunut kilolla (JIPPII!), tosin oon kyllä viikon aikana juossutkin vessassa yhtenään, joten ihan positiivista että se näkyy puntarissa. Verenpaineet 118/73, eli aika normaalitasoa. Hemoglobiinia ei tällä kertaa mitattu, kun se vasta viikko sitten mitattiin eikä kuitenkaan pysty kovinkaan radikaalisti viikossa muuttumaan. Kohdunpohjan korkeus oli 34cm, kun viikko sitten se oli 33cm. Ihan kivasti vatsa siis pyöristynyt. Neuvolatäti katseli miun mahaa ja totesi, että on ihan kivasti alkanut laskeutua. Uusi neuvola-aika ensi viikon tiistaina (26.05.) klo. 08:45. Arvuuteltiin, että oonkohan mahdollisesti siihen mennessä jo synnyttänyt, mutta mitä todennäköisemmin en. Toivon silti, että jos nyt viikonlopun aikana vaikka pääsisin sairaalaan. Saa nähdä.
Supistukset rupeaa käymään koko ajan kovemmiksi ja olokin on sen mukainen. Illalla, kun alkoi huono olo tulemaan, niin kerkesin jo uneksimaan kuinka synnyttäisin muksun tähän maailmaan ja pääsisin eroon pinkeästä olostani. Uneksin turhaan. Olo on oikeasti välillä niin kamalan tuskainen etten enää oikein osaa edes kunnolla pelätä sitä synnytystä. Pieni kipu siitä, että saan muksun ulos sisältäni ja syliini on alkanut tuntua melko pieneltä. Hermostuttaa vain, kun ei tiedä yhtään että milloinka synnytys alkaa. Se voi alkaa ihan milloin vain, ajasta ja tilanteesta riippumatta. Ja tottakai "Uusi Elämä" päättää syntyä juuri silloin kun sitä kaikista vähiten odottaa.
Kaikki hommat oon saanu onneksi tehtyä, joten ei tarvitse sillain mistään stressata. Vauvan vaatteet on lanottu ja järjestelty koon mukaan. Äitiyspakkauksellinen vaatteita ja muita tarvikkeita odottaa menoa Rajalaan, sekä oon pakannut itselleni vaatteita sinne vietäväksi pärjätäkseni muutaman päivän kotiutumisen jälkeen ennenkuin kotosalta tullaan hakemaan lisää vaatteita. Sairaalakassi on pakattu, samaten kotiutumiskassi. Vauvan turvakaukalo autoon on kaivettu varastosta valmiiksi. Kaikki on nyt sillain valmista, että voin lähteä hyvin mielin sairaalaan. Tosin edelleenkin hiukan huolettaa jättää koko talo yksin miehen käsiin, mutta tässä vaiheessa ei ole muuta vaihtoehtoa. Huoh.
Tiistaina oli aika neuvolassa. Paino oli tippunut kilolla (JIPPII!), tosin oon kyllä viikon aikana juossutkin vessassa yhtenään, joten ihan positiivista että se näkyy puntarissa. Verenpaineet 118/73, eli aika normaalitasoa. Hemoglobiinia ei tällä kertaa mitattu, kun se vasta viikko sitten mitattiin eikä kuitenkaan pysty kovinkaan radikaalisti viikossa muuttumaan. Kohdunpohjan korkeus oli 34cm, kun viikko sitten se oli 33cm. Ihan kivasti vatsa siis pyöristynyt. Neuvolatäti katseli miun mahaa ja totesi, että on ihan kivasti alkanut laskeutua. Uusi neuvola-aika ensi viikon tiistaina (26.05.) klo. 08:45. Arvuuteltiin, että oonkohan mahdollisesti siihen mennessä jo synnyttänyt, mutta mitä todennäköisemmin en. Toivon silti, että jos nyt viikonlopun aikana vaikka pääsisin sairaalaan. Saa nähdä.
14. toukokuuta 2009
38+1.
Eipä sitten tarvinnut synnyttämään lähteäkkään. Tilanne nimittäin rauhoittui huimasti ja sain jopa nukutuksikin ihmeen hyvin. Tää päivä menny muutenkin aika rauhallisissa merkeissä, jos pientä heikotusta ei oteta huomioon. Tosin miehen kotiuduttua töistä vauva aloitti hirmuisen metakan masussa ja supistelut alko jälleen. Tästä voimme siis päätellä, että supistelut on miehen syytä :D
Eilen illalla pakkasin ihan paniikissa sairaalakassinkin jo loppuun. Enää sieltä puuttuu muutama hassu pikkutavara, jotka on helppo heittää sinne ennen lähtöä (kuten hiusharja ja shampoo). En oo vieläkään osannut päättää, että pitäisikö pakata sinne kassiin miehelle vähän jotakin evästä. Lähtö jos tulee keskellä yötä niin ei sairaalassa ole kanttiinit ym. auki, jotenka omat eväät olisi kyllä tarpeen. En vaan tiedä, että mitä evästä isolle miehelle voi pakata. Pillimehua ja jotakin keksejä? Tuo mies kun tuppaa olemaan kaikelle allerginen niin se rajoittaa hiukan eväsvalikoimaa. Vinkkejä?
Mies ihmetteli tuossa tunti sitten, että aionko ihan tosissani laittaa vauvan jo syntymään. Aloin nimittäin touhuta täällä ihan hulluna. Siivosin kissavessan, imuroin puolet kämpästä (oli pakko lopettaa kesken ja antaa miehen tehdä loppuun, kun alkoi itsellä tulla huono olo) ja pesin jyrsijöiden tarvikkeita, jotka on odottanu pesua ties kuinka kauan. Pihallakin kävin koiran kanssa leikkimässä. HIUKAN jos hormonit hyrrää. Nyt sitten oon ihan rättipoikkiväsynyt ja päätäkin särkee hiukan. Tajusin juuri etten oo syönytkään moneen tuntiin. Kai sitä voisi jotakin pientä evästä laittaa suuhunsa.
Eilen illalla pakkasin ihan paniikissa sairaalakassinkin jo loppuun. Enää sieltä puuttuu muutama hassu pikkutavara, jotka on helppo heittää sinne ennen lähtöä (kuten hiusharja ja shampoo). En oo vieläkään osannut päättää, että pitäisikö pakata sinne kassiin miehelle vähän jotakin evästä. Lähtö jos tulee keskellä yötä niin ei sairaalassa ole kanttiinit ym. auki, jotenka omat eväät olisi kyllä tarpeen. En vaan tiedä, että mitä evästä isolle miehelle voi pakata. Pillimehua ja jotakin keksejä? Tuo mies kun tuppaa olemaan kaikelle allerginen niin se rajoittaa hiukan eväsvalikoimaa. Vinkkejä?
Mies ihmetteli tuossa tunti sitten, että aionko ihan tosissani laittaa vauvan jo syntymään. Aloin nimittäin touhuta täällä ihan hulluna. Siivosin kissavessan, imuroin puolet kämpästä (oli pakko lopettaa kesken ja antaa miehen tehdä loppuun, kun alkoi itsellä tulla huono olo) ja pesin jyrsijöiden tarvikkeita, jotka on odottanu pesua ties kuinka kauan. Pihallakin kävin koiran kanssa leikkimässä. HIUKAN jos hormonit hyrrää. Nyt sitten oon ihan rättipoikkiväsynyt ja päätäkin särkee hiukan. Tajusin juuri etten oo syönytkään moneen tuntiin. Kai sitä voisi jotakin pientä evästä laittaa suuhunsa.
13. toukokuuta 2009
38+0.
Tänään ja eilen on supistellut aivan tajuttomasti. Supistukset eivät ole olleet kovinkaan suuria, mutta ärsyttää kun vatsa on koko ajan pinkeänä. Tuossa tunti pari sitten supisteli ihan kunnolla ja veti vatsankin kunnolla löysäksi. Hyvä jos kerkesin vessaan! Huoh. Saapi nähdä, että missäkö vaiheessa sitä synnyttämään lähdetään. Aiemmin sanoinkin miehelle, että mikäli tätä rataa kuljetaan niin aamuun mennessä ollaan jo synnytysosastolla. Onneksi nyt sentään on jo hiukan tilanne rauhoittunut.
Koko päivän on jalat tutissu ja ollut muutenkin kamalan huono olo. Navasta alaspäin on ihan turta olo. Vähän samankaltainen olo kuin menkkojen aikoihin, mutta silti olo on kuitenkin täysin erilainen. Ensi yönä en varmaankaan saa kovin paljoa nukutuksi, mutta saahan sitä aina toivoa.
Tasan kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Osa vauvanvaatteista on vielä lanomatta ja pakkaamatta äitiyspakkauslaatikkoon, joka menee Rajalaan odottamaan vauvaa. Toisaalta tahtoisin jo synnyttämään ja eroon tästä kamalan tukalasta olosta, mutta toisaalta en. On niin kamalasti hommia kesken. Pelottaa jättää talo täysin miehen käsiin muutamaksi päiväksi. Mitenköhän hää selviää kun mie oon sairaalassa? Lisäksi miuta pelottaa itse synnytys aivan valtavasti kaikesta siitä huolimatta, että oon lääkäreiden kanssa asioista puhunut. Vauva saattaa päättää syntyä millä hetkellä hyvänsä. Hää voi tulla maailmaan ensi yönä, ensi viikolla tai viikko lasketun jälkeen. Ikinä ei voi tietää.
Koko päivän on jalat tutissu ja ollut muutenkin kamalan huono olo. Navasta alaspäin on ihan turta olo. Vähän samankaltainen olo kuin menkkojen aikoihin, mutta silti olo on kuitenkin täysin erilainen. Ensi yönä en varmaankaan saa kovin paljoa nukutuksi, mutta saahan sitä aina toivoa.
Tasan kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Osa vauvanvaatteista on vielä lanomatta ja pakkaamatta äitiyspakkauslaatikkoon, joka menee Rajalaan odottamaan vauvaa. Toisaalta tahtoisin jo synnyttämään ja eroon tästä kamalan tukalasta olosta, mutta toisaalta en. On niin kamalasti hommia kesken. Pelottaa jättää talo täysin miehen käsiin muutamaksi päiväksi. Mitenköhän hää selviää kun mie oon sairaalassa? Lisäksi miuta pelottaa itse synnytys aivan valtavasti kaikesta siitä huolimatta, että oon lääkäreiden kanssa asioista puhunut. Vauva saattaa päättää syntyä millä hetkellä hyvänsä. Hää voi tulla maailmaan ensi yönä, ensi viikolla tai viikko lasketun jälkeen. Ikinä ei voi tietää.
12. toukokuuta 2009
Erikoisalan sairauskertomus.
01.05.2009
SYNN SALIT
Tulosyy
Tulee liikehälytyksenä H 36+2.
Esitiedot
Kyseessä 19-vuotias ensisynnyttäjä. APC-resistenssi, johon Fragmin 7500 yksikköä x1 menossa. Lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Cipramil-lääkityksen nyt 04.04. lopettanut. Katso ystävällisesti edelliset käynnit. Mieliala ollut hyvä ja mieli varsin reipas. Ei poikkeavia vuotoja. Satunnaisia supisteluja. Liikkeet tuntenut jotenkin erilaisempana. Minkäänlaisia keuhkoemboliaoireita ei ole, osastolla vastikään ollut tutkimuksissa ja siellä poikkeavaa ei todettu. 04.05. oli sovittu vielä kontrolli äitipolille. Ilmeisesti synnytystapa oli tarkoitus arvioida.
Nykytila
Yleistila hyvä. Asiallinen ja rauhallinen. Tunnustellen vielä cervix takana, puolipehmeä ja kanavaa noin 2cm. Suljettu. Kliinisesti lantio vaikuttaa hyvältä. Äidin pituus 171cm. Abdominaalianturilla tarkasteltuna normaalisti liikuskeleva sikiö RT:ssä. Painoarvioksi nyt noin 2600g. Lapsivettä normaalisti, AFI 12. Napaflow hyvä, RI 57. Istukka siistinä takaseinässä. KTG erittäin hyvä ja reaktiivinen. Nyt siis pidempään UÄ:ssä seurailtu ja lapsi normaalisti liikkuu, hengitysharjoituksia tekee.
Jatkosuunn
Liikelaskentaohjeita normaalisti jatkaa. Nyt kotiutuu. Varsin rauhallinen synnytystä ajatellen. Perutaan nyt tuo maanantain aika äitipolille. Jonkin verran huolissaan lapsen painosta ettei se menisi liian isoksi. Sovittu hieman varhennettu yliaikaisuuskontrolli H 41+0, mikäli sitä ennen ei ole synnyttänyt. Keskusteltu vielä hieman synnytyksestä ja mitä siinä tulee tapahtumaan, lähinnä käytännön asioista nyt kiinnostunut.
Diagnoosit
Z35.8 Liikehälytys H 36+2
D68.8 APC-resistenssi (hetesotsygootti, ei aiempa veritulppaa, Fragmin 7500mg x1-hoito)
099.3 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Elina Järvi/las
erikoistuva lääkäri
SYNN SALIT
Tulosyy
Tulee liikehälytyksenä H 36+2.
Esitiedot
Kyseessä 19-vuotias ensisynnyttäjä. APC-resistenssi, johon Fragmin 7500 yksikköä x1 menossa. Lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö. Cipramil-lääkityksen nyt 04.04. lopettanut. Katso ystävällisesti edelliset käynnit. Mieliala ollut hyvä ja mieli varsin reipas. Ei poikkeavia vuotoja. Satunnaisia supisteluja. Liikkeet tuntenut jotenkin erilaisempana. Minkäänlaisia keuhkoemboliaoireita ei ole, osastolla vastikään ollut tutkimuksissa ja siellä poikkeavaa ei todettu. 04.05. oli sovittu vielä kontrolli äitipolille. Ilmeisesti synnytystapa oli tarkoitus arvioida.
Nykytila
Yleistila hyvä. Asiallinen ja rauhallinen. Tunnustellen vielä cervix takana, puolipehmeä ja kanavaa noin 2cm. Suljettu. Kliinisesti lantio vaikuttaa hyvältä. Äidin pituus 171cm. Abdominaalianturilla tarkasteltuna normaalisti liikuskeleva sikiö RT:ssä. Painoarvioksi nyt noin 2600g. Lapsivettä normaalisti, AFI 12. Napaflow hyvä, RI 57. Istukka siistinä takaseinässä. KTG erittäin hyvä ja reaktiivinen. Nyt siis pidempään UÄ:ssä seurailtu ja lapsi normaalisti liikkuu, hengitysharjoituksia tekee.
Jatkosuunn
Liikelaskentaohjeita normaalisti jatkaa. Nyt kotiutuu. Varsin rauhallinen synnytystä ajatellen. Perutaan nyt tuo maanantain aika äitipolille. Jonkin verran huolissaan lapsen painosta ettei se menisi liian isoksi. Sovittu hieman varhennettu yliaikaisuuskontrolli H 41+0, mikäli sitä ennen ei ole synnyttänyt. Keskusteltu vielä hieman synnytyksestä ja mitä siinä tulee tapahtumaan, lähinnä käytännön asioista nyt kiinnostunut.
Diagnoosit
Z35.8 Liikehälytys H 36+2
D68.8 APC-resistenssi (hetesotsygootti, ei aiempa veritulppaa, Fragmin 7500mg x1-hoito)
099.3 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Elina Järvi/las
erikoistuva lääkäri
37+6.
Eipä ole vähään aikaan tullut täällä käytyä kirjoittelemassa. Nyt sitten päätin tulla päivittämään tilannetta, kun kiintolevykin on vaihdettu ja sen pitäisi kestää hiukan paremmin kuin edellisen.
Viikko sitten maanantaina (04.05.) olisi ollut aika Äitipolille, mutta koska käytiin edellisenä perjantaiaamuna Synnytysosastolla, jossa tarkastivat kaiken tarvittavan, niin Äitipolin aika peruttiin. Synnytysosastolla kävin, koska miuta ke-to -välisenä yönä supisti todella kovaa ja oudosti, jonka takia seuraavan vuorokauden aikana miusta tuntui ettei vauva liikuskellut normaalisti. Kaikki oli kuitenkin ihan ok. (Laitan tämän merkinnän jälkeen tänne lääkärin sairauskertomuksen synnärillä käynnistä, joka tuli postin mukana.)
Lauantaina käytiin miehen kanssa KYSillä synnytysvalmennuksessa. Olihan se ihan mielenkiintoista, mutta kätilö jauhoi turhan paljon samaa. Eipä siellä tullut meille esille oikeastaan juurikaan uutta tietoa. Itsellä oli kamalan tuskainen olo, kun piti yrittää istua paikoillaan epämukavalla auditorion penkillä. Vartin istumisen jälkeen tunsin kuinka veri alkoi pakkautua jalkoihin ja kädet alkoivat puutumaan. Kaksi tuntisen luennon aikana oli pakko käydä vessassa kahdesti, jotta sai veren kiertämään. Oon kyllä sitä mieltä, että raskaana olevia naisia ei saisi istuttaa noin kauaa. Pitkän aikaa paikallaan oleminen tekee nimittäin aikamoista tuskaa tässä vaiheessa.
Oli kyllä todella outoa käydä siellä synnytysvalmennuksessa. En oo ikinä nähnyt yhtä montaa raskaana olevaa naista samassa tilassa. Oli jotenkin kummaa, kun ei ollut ainut raskaana oleva, joka puhisee tuskissaan. Tunsin itseni kamalan pieneksi, mutta samalla kamalan isoksi. Oli outoa olla niiden muutaman joukossa, jotka voivat revetä ihan milloin tahansa.
Lauantaina oli myöskin kauan odotetut vauvakutsut, joista kirjoitan myöhemmin lisää. Harmittaa, kun tajusin vasta jälkikäteen, että kamera olisi voinut olla käytössä .
Eilen (ma 11.05.) oli Neuvola-aika kello 08:30. Mieskin oli mukana, kun meni töihin vasta kymmeneksi. Edellinen aika oli kolme viikkoa sitten ja nyt sinne mentäessä tuntui kuin viime kerrasta olisi ollut iäisyys.
Painoa tälle raskaana olevalle naiselle oli kertynyt kolmen viikon aikana 3,4kg eli painoa on nyt kaiken kaikkiaan 87,9kg. Tuostakin kolmesta kilosta suurin osa turvotusta. (Todella ärsyttävää kun kihlasormus ei mahdu enää sormeen ja kengät puristaa.) Verenpaineet olivat 126/66. Yläpaine oli hiukan korkeampi kuin aikoihin. Hemoglobiini oli 126. Maaliskuun jälkeen ei ole niin korkealla ollutkaan! Kuulemma loppuraskautta kohden hemoglobiini alkaa nousta, sillä se on tarpeen, kun kuitenkin synnytyksessä saattaa menettää jonninverran verta. Kohdunpohjan korkeus oli 33cm. Neuvolatädin alkaessa kuunnella sydänääniä vauva päätti tulla massun pintaan pyllistelemään. Oli ihan mielenkiintoista (ja TODELLA epämukavaa) maata siinä tutkimuspöydällä, kun vauvan peppu törröttää keskeltä vatsaa ja muutenkin olo on sellainen, että vatsa repeää kohta kahtia. Onneksi "esitys" loppui melko pian ja saatiin ne sydänäänet kuunneltua. Vauva oli tällä kertaa ihmeen rauhallinen, kun niitä kuunneltiin, sillä yleensä on laittanut siinä vaiheessa kamalan metakan päälle vatsassa.
Jospa nyt seuraavaksi kirjoittaisin sen sairauskertomuksen, jonka jälkeen voisin lähteä käymään suihkussa. En ole nimittäin tänään vielä ennättänyt/jaksanut sielä käydä, mutta pakko se on mennä jos meinaan jonnekkin lähteä, sillä hiukset on aivan tajuttoman likaiset.
Viikko sitten maanantaina (04.05.) olisi ollut aika Äitipolille, mutta koska käytiin edellisenä perjantaiaamuna Synnytysosastolla, jossa tarkastivat kaiken tarvittavan, niin Äitipolin aika peruttiin. Synnytysosastolla kävin, koska miuta ke-to -välisenä yönä supisti todella kovaa ja oudosti, jonka takia seuraavan vuorokauden aikana miusta tuntui ettei vauva liikuskellut normaalisti. Kaikki oli kuitenkin ihan ok. (Laitan tämän merkinnän jälkeen tänne lääkärin sairauskertomuksen synnärillä käynnistä, joka tuli postin mukana.)
Lauantaina käytiin miehen kanssa KYSillä synnytysvalmennuksessa. Olihan se ihan mielenkiintoista, mutta kätilö jauhoi turhan paljon samaa. Eipä siellä tullut meille esille oikeastaan juurikaan uutta tietoa. Itsellä oli kamalan tuskainen olo, kun piti yrittää istua paikoillaan epämukavalla auditorion penkillä. Vartin istumisen jälkeen tunsin kuinka veri alkoi pakkautua jalkoihin ja kädet alkoivat puutumaan. Kaksi tuntisen luennon aikana oli pakko käydä vessassa kahdesti, jotta sai veren kiertämään. Oon kyllä sitä mieltä, että raskaana olevia naisia ei saisi istuttaa noin kauaa. Pitkän aikaa paikallaan oleminen tekee nimittäin aikamoista tuskaa tässä vaiheessa.
Oli kyllä todella outoa käydä siellä synnytysvalmennuksessa. En oo ikinä nähnyt yhtä montaa raskaana olevaa naista samassa tilassa. Oli jotenkin kummaa, kun ei ollut ainut raskaana oleva, joka puhisee tuskissaan. Tunsin itseni kamalan pieneksi, mutta samalla kamalan isoksi. Oli outoa olla niiden muutaman joukossa, jotka voivat revetä ihan milloin tahansa.
Lauantaina oli myöskin kauan odotetut vauvakutsut, joista kirjoitan myöhemmin lisää. Harmittaa, kun tajusin vasta jälkikäteen, että kamera olisi voinut olla käytössä .
Eilen (ma 11.05.) oli Neuvola-aika kello 08:30. Mieskin oli mukana, kun meni töihin vasta kymmeneksi. Edellinen aika oli kolme viikkoa sitten ja nyt sinne mentäessä tuntui kuin viime kerrasta olisi ollut iäisyys.
Painoa tälle raskaana olevalle naiselle oli kertynyt kolmen viikon aikana 3,4kg eli painoa on nyt kaiken kaikkiaan 87,9kg. Tuostakin kolmesta kilosta suurin osa turvotusta. (Todella ärsyttävää kun kihlasormus ei mahdu enää sormeen ja kengät puristaa.) Verenpaineet olivat 126/66. Yläpaine oli hiukan korkeampi kuin aikoihin. Hemoglobiini oli 126. Maaliskuun jälkeen ei ole niin korkealla ollutkaan! Kuulemma loppuraskautta kohden hemoglobiini alkaa nousta, sillä se on tarpeen, kun kuitenkin synnytyksessä saattaa menettää jonninverran verta. Kohdunpohjan korkeus oli 33cm. Neuvolatädin alkaessa kuunnella sydänääniä vauva päätti tulla massun pintaan pyllistelemään. Oli ihan mielenkiintoista (ja TODELLA epämukavaa) maata siinä tutkimuspöydällä, kun vauvan peppu törröttää keskeltä vatsaa ja muutenkin olo on sellainen, että vatsa repeää kohta kahtia. Onneksi "esitys" loppui melko pian ja saatiin ne sydänäänet kuunneltua. Vauva oli tällä kertaa ihmeen rauhallinen, kun niitä kuunneltiin, sillä yleensä on laittanut siinä vaiheessa kamalan metakan päälle vatsassa.
Jospa nyt seuraavaksi kirjoittaisin sen sairauskertomuksen, jonka jälkeen voisin lähteä käymään suihkussa. En ole nimittäin tänään vielä ennättänyt/jaksanut sielä käydä, mutta pakko se on mennä jos meinaan jonnekkin lähteä, sillä hiukset on aivan tajuttoman likaiset.
26. huhtikuuta 2009
35+4.
"Iskiasoireyhtymällä tarkoitetaan selästä toiseen pakaraan ja jalkaan säteilevää kipua, joka aiheutuu hermojuurien puristustilasta.
Syynä tähän voi olla esimerkiksi tulehdus tai lannerangan välilevyn esiinluiskahdus eli välilevytyrä tai lannekanavan ahtauma. Syynä voi olla myös välilevyn rappeuma, se on erityisesti tyypillinen raskasta fyysistä työtä tekevien keskuudessa. Iskiaksen laukaisijana voi olla esimerkiksi huonot työasennot, kuten jatkuva staattinen jännitys tai lihasrasitus, joka kuormittaa yksipuolisesti selkää ja lihaksia. Myös veto, kylmä ja tärinä voivat laukaista kivun.
Iskiaskipu säteilee lantioon ja alas sääreen tai jalkaterään saakka. Toisinaan iskiaskipua voi esiintyä molemmissa jaloissa. Kivun lisäksi oireena voi olla ihon tunnottomuutta ja jalan lihaksien heikkoutta.
Iskiasvaiva paranee yleensä hyvin, vaikka paraneminen voi noin puolella tapauksista kestää kuukauden ja joskus pitempäänkin."
(Lähde: http://poliklinikka.fi)
Iiihan mielenkiintoista. Tuollainen sitten iski. Oon muutaman päivän ihmetellyt, kun oikeassa jalassa ei ole paljoakaan tuntoa ja siinä on ajoittaista paineen tuntua. Aiemmin ollut samoja vaivoja, mutta en oo osannut yhdistää niitä iskiakseen. Se on kuulemma aika yleistä raskaana olevilla, etenkin loppuvaiheessa. Todella kiva, jos joudun loppuajan kärvistelemään vielä tämänkin kanssa. Mahdan soittaa maanantaina eräälle hierojalle ja kysyä hierooko raskausaikana.
Vähänkö oli ihanaa, kun mies päätti eilen illalla hieroa miuta. Alaselkä ja hartiat saivat hiukan kyytiä. Tosin alaselkää hierottaessa en tuntenut juurikaan mitään, kun oon niin jumissa, mutta kyllä vaikutuksen silti huomasi jälkeenpäin, kun jaloista hävisi paineen tunne. Oli hiukan outoa olla hierottavana, sillä ei miuta oo kukan juuri hieronu nyt raskausaikana. Miestä oon aina silloin tällöin yrittänyt saada hieromaan jumissa ollutta selkää, mutta eipä ole tulosta tuottanut. Hää osaisi hieroa, mutta kädet ei kärsi tehdä sitä kovinkaan kauaa. Olisi ihanaa ja taivaallista näin raskausaikana, jos joku hieroisi joka ilta vähäsen, tai edes pari kertaa viikossa. Illalla mies tuossa lupaili hierovansa uudelleen ja että tänään laitettaisiin lämmin haude tuohon alaselkään, jotta saisi sitä hiukan auki. Sitä odotellessa..
Torstaina kävin sielä MLT-hoitajan luona. Juteltiin aika paljon miun synnytykseen liittyvistä peloista sekä peloista, joita miula on kotiinpaluun suhteen. Ei sillä ettenkö tietäisi pärjääväni pienen lapsen kanssa ja osaavani homman, mutta oma jaksaminen huolestuttaa. Sekä että miten miun ja miehen käy siinä vaiheessa, jos oon kamalan väsynyt ja tiuskin vaan koko ajan. Sekin pelottaa, kun ollaan menossa Rajalaan, kun tuun sairaalasta vauvan kanssa. Jotenkin outoa mennä sinne pyörimään heti.. Tiedän, että saadaan olla sielä rauhassa, mutta ei se silti ole samanlaista kuin jos oltaisiin kotona keskenämme. Onhan se toki helpottavaa, kun ei tartte itse tehdä ruokaa ja tietää avun olevan lähellä, jos jotakin tulee, tai jos tahtoo ottaa pienet päikkärit, mutta.. silti. Jotenkin tuntuu oudolta mennä sinne pyörimään. Etenkin kun luulen, että miusta tulee ainankin aluksi kovin omistushaluinen vauvan suhteen. Hiukan pelottaa itseäänkin miussa asuva leijonaemo, jonka tiedän astuvan esiin viimeistään siinä vaiheessa, jos miusta tuntuu ettei mein anneta yrittää. Tiedän, että tuollaset pelot on hiukan ehkä outoja ja mahdollisesti liioiteltujakin, sillä kuitenkin tiedän miehen vanhempien käyttäytymisen (tai ainakin luulen tietäväni), mutta en voi niille minkään.
Miun MLT-hoitaja jää toukokuun ajaksi kesälomalle, jolta palailee kuun viimeisellä viikolla. Mietittiin, että kannattaakohan mein varata uutta aikaa ennen synnytystä, mutta päätettiin ottaa riskillä. Ajan saa kuitenkin aina peruttua. Uusi aika on nyt sitten varttuna maanantaina 25.05. klo.13:00, elikkä pari päivää ennen laskettua. Saa nähdä, että pääsenkö sinne asti (mitä luultavimmin luulisin pääseväni). Mikäli pääsen niin mahdan olla aika pinkeässä kunnossa siinä vaiheessa.
Oli kyllä oikeesti mukava käydä sielä hoitajan luona juttelemassa. Kyllähän mie voin jutella muuallakin, mutta ei se silti ole sama asia. Kuitenkin hää on koulutettu ja osaa asiansa. Ja miusta on todella positiivista sekin, että hää on toiminut aiemmin terveydenhoitajana. Torstaina kävi selville myöskin, että hää on ollut töissä myöskin Mikkelin sairaalan synnytysosastolla. Eli hää todellakin tietää mistä puhuu.
Tuossa vähän aikaa sitten tuli syötyä puuroa lautasellinen ja nyt tuntuu hiukan siltä, että voisin oksentaa kaiken ulos. Söinköhän kenties hiukan liian nopeasti tjtn? Päätäkin särkee. Mahdan mennä hetkiseksi pitkäkseni.
Syynä tähän voi olla esimerkiksi tulehdus tai lannerangan välilevyn esiinluiskahdus eli välilevytyrä tai lannekanavan ahtauma. Syynä voi olla myös välilevyn rappeuma, se on erityisesti tyypillinen raskasta fyysistä työtä tekevien keskuudessa. Iskiaksen laukaisijana voi olla esimerkiksi huonot työasennot, kuten jatkuva staattinen jännitys tai lihasrasitus, joka kuormittaa yksipuolisesti selkää ja lihaksia. Myös veto, kylmä ja tärinä voivat laukaista kivun.
Iskiaskipu säteilee lantioon ja alas sääreen tai jalkaterään saakka. Toisinaan iskiaskipua voi esiintyä molemmissa jaloissa. Kivun lisäksi oireena voi olla ihon tunnottomuutta ja jalan lihaksien heikkoutta.
Iskiasvaiva paranee yleensä hyvin, vaikka paraneminen voi noin puolella tapauksista kestää kuukauden ja joskus pitempäänkin."
(Lähde: http://poliklinikka.fi)
Iiihan mielenkiintoista. Tuollainen sitten iski. Oon muutaman päivän ihmetellyt, kun oikeassa jalassa ei ole paljoakaan tuntoa ja siinä on ajoittaista paineen tuntua. Aiemmin ollut samoja vaivoja, mutta en oo osannut yhdistää niitä iskiakseen. Se on kuulemma aika yleistä raskaana olevilla, etenkin loppuvaiheessa. Todella kiva, jos joudun loppuajan kärvistelemään vielä tämänkin kanssa. Mahdan soittaa maanantaina eräälle hierojalle ja kysyä hierooko raskausaikana.
Vähänkö oli ihanaa, kun mies päätti eilen illalla hieroa miuta. Alaselkä ja hartiat saivat hiukan kyytiä. Tosin alaselkää hierottaessa en tuntenut juurikaan mitään, kun oon niin jumissa, mutta kyllä vaikutuksen silti huomasi jälkeenpäin, kun jaloista hävisi paineen tunne. Oli hiukan outoa olla hierottavana, sillä ei miuta oo kukan juuri hieronu nyt raskausaikana. Miestä oon aina silloin tällöin yrittänyt saada hieromaan jumissa ollutta selkää, mutta eipä ole tulosta tuottanut. Hää osaisi hieroa, mutta kädet ei kärsi tehdä sitä kovinkaan kauaa. Olisi ihanaa ja taivaallista näin raskausaikana, jos joku hieroisi joka ilta vähäsen, tai edes pari kertaa viikossa. Illalla mies tuossa lupaili hierovansa uudelleen ja että tänään laitettaisiin lämmin haude tuohon alaselkään, jotta saisi sitä hiukan auki. Sitä odotellessa..
Torstaina kävin sielä MLT-hoitajan luona. Juteltiin aika paljon miun synnytykseen liittyvistä peloista sekä peloista, joita miula on kotiinpaluun suhteen. Ei sillä ettenkö tietäisi pärjääväni pienen lapsen kanssa ja osaavani homman, mutta oma jaksaminen huolestuttaa. Sekä että miten miun ja miehen käy siinä vaiheessa, jos oon kamalan väsynyt ja tiuskin vaan koko ajan. Sekin pelottaa, kun ollaan menossa Rajalaan, kun tuun sairaalasta vauvan kanssa. Jotenkin outoa mennä sinne pyörimään heti.. Tiedän, että saadaan olla sielä rauhassa, mutta ei se silti ole samanlaista kuin jos oltaisiin kotona keskenämme. Onhan se toki helpottavaa, kun ei tartte itse tehdä ruokaa ja tietää avun olevan lähellä, jos jotakin tulee, tai jos tahtoo ottaa pienet päikkärit, mutta.. silti. Jotenkin tuntuu oudolta mennä sinne pyörimään. Etenkin kun luulen, että miusta tulee ainankin aluksi kovin omistushaluinen vauvan suhteen. Hiukan pelottaa itseäänkin miussa asuva leijonaemo, jonka tiedän astuvan esiin viimeistään siinä vaiheessa, jos miusta tuntuu ettei mein anneta yrittää. Tiedän, että tuollaset pelot on hiukan ehkä outoja ja mahdollisesti liioiteltujakin, sillä kuitenkin tiedän miehen vanhempien käyttäytymisen (tai ainakin luulen tietäväni), mutta en voi niille minkään.
Miun MLT-hoitaja jää toukokuun ajaksi kesälomalle, jolta palailee kuun viimeisellä viikolla. Mietittiin, että kannattaakohan mein varata uutta aikaa ennen synnytystä, mutta päätettiin ottaa riskillä. Ajan saa kuitenkin aina peruttua. Uusi aika on nyt sitten varttuna maanantaina 25.05. klo.13:00, elikkä pari päivää ennen laskettua. Saa nähdä, että pääsenkö sinne asti (mitä luultavimmin luulisin pääseväni). Mikäli pääsen niin mahdan olla aika pinkeässä kunnossa siinä vaiheessa.
Oli kyllä oikeesti mukava käydä sielä hoitajan luona juttelemassa. Kyllähän mie voin jutella muuallakin, mutta ei se silti ole sama asia. Kuitenkin hää on koulutettu ja osaa asiansa. Ja miusta on todella positiivista sekin, että hää on toiminut aiemmin terveydenhoitajana. Torstaina kävi selville myöskin, että hää on ollut töissä myöskin Mikkelin sairaalan synnytysosastolla. Eli hää todellakin tietää mistä puhuu.
Tuossa vähän aikaa sitten tuli syötyä puuroa lautasellinen ja nyt tuntuu hiukan siltä, että voisin oksentaa kaiken ulos. Söinköhän kenties hiukan liian nopeasti tjtn? Päätäkin särkee. Mahdan mennä hetkiseksi pitkäkseni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)
